MESSUT

 

AsuntomessutSuomen suosituin  kesätapahtuma on vuodesta toiseen säilyttänyt asemansa rakentamisen ja sisustamisen alojen kohokohtana.
Vuodesta 1970 on eri paikkakunnat saaneet järjestettäväkseen tämän tapahtuman. Asuntomessujen tarkoituksena on tarjota kävijöille vaihtoehto myös omalle rakennushankkeelle.
Näillä messuilla kävijöillä on mahdollisuus konkreettisesti päästä tutustumaan kulloisenkin asuntoalueen toteutuneisiin kohteisiin.

Vaasaa toimii tänä kesänä järjestettävien, 38. asuntomessujen isäntäkaupunkina.
Vihreät arvot vaikuttavat messualueen kaavoittamisesta ja  suunnittelusta aina talojen rakentamiseen ja messutapahtuman toteuttamiseen asti. Luontoystävällisyyttä edistävät myös vaihtoehtoiset, saastuttamattomat sähkön ja lämmön tuottamisen mahdollisuudet.

   

   

Messualueelle on helppo löytää

Vaasan asuntomessut sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien päässä keskustasta, joten sinne on helppo tulla niin omalla autolla kuin alueelle liikennöivillä linja-autoilla ja veneellä

Messualueeksi on valittu kaunis merellinen Suvilahden asuinalue, jonka alkuperäiset rakennukset ovat 1960-1970 luvuilta. Suvilahti sijaitsee merellisissä maisemissa noin 3 kilometriä Vaasan keskustasta.

Koteja kaikille ja ekologisuus

Jokaisena vuonna asuntomessut rakentuvat jonkin tietyn teeman ympärille. Tänä vuonna ollaan Vaasan asuntomessuilla haluttu toteuttaa messualue, jossa tavoitteena on ollut rakentaa erilaisia unelmakoteja.
Jokaisella on oma unelmansa kodista, jossa haluaisi asua. Joku haaveilee kaupunkimaisesta pientalosta, joku upeasta huvilasta veden äärellä. Kerrostaloasunto kaupungin sykkeessä on sekin yksi tapa toteuttaa omaa asumisen unelmaa kuin myös viihtyisä mummon mökki omenapuineen.
Vaasan Asuntomessujen tavoitteena on ollut rakentaa näitä kaikkia unelmakoteja erilaisissa elämäntilanteissa oleville asukkaille.

Messualueen yksi näyttävimmistä kohteista on eittämättä ”Vaasan Meri” nimiseksi ristitty kerrostalo, jonka erikoisuuksina on kerrostalon loft-ratkaisu, mikä on harvinaista suomalaisessa rakentamisessa. Viiden metrin korkeuksiin nousevat huoneet näköalaikkunoineen merelle saavat varmuudella aikaan syviä huokaisuja ja ihailua.
Myös kerrostalon katolle nouseva omakotitalo upeine merimaisemineen tulee varmuudella olemaan yksi messualueen käydyimmistä kohteista.
Honkarakenne Oyj:lle ominainen tyylipuhdas hirsitalorakentaminen puolestaan tarjoaa messukävijälle kuvan perinteisen rakentamisen ja modernin ilmavuuden yhdistämisestä. Talon sijainti aivan meren rannalla vie kävijän ajatukset leppoisiin kesäisiin hetkiin parvekkeella, josta kimmeltävä meri antaa tilaa rentouttaville ajatuksille. 

Messualueen energiaverkosto on vaasalainen uusi vientituote maailmalle

Asuntomessualueen asukkaat saavat mahdollisuuden hankkia taloihinsa luontoystävällistä energiaa ainutlaatuisella tavalla. Tämä tukee vahvasti messujen ekologisuuden teemaa ja tuo esille edistyksellistä vaasalaista energiaosaamista.
Vaasan asuntomessualue esittelee useita energia-alan innovaatioita ensimmäisenä maailmassa. Sähkö ja lämpö tuotetaan ja kulutetaan samalla alueella. Energiaomavaraisuus saavutetaan uuden löydetyn energialähteen, uusien kehitettyjen energiankeräys- ja jakelutapojen sekä uuden kaatopaikkakaasun hyödyntämistavan ansiosta.

Merenpohjan lämpövarastot ensi kertaa hyötykäyttöön

Mateve Oy  ja Vaasan Vesi tekivät messualueen edustan merenpohjasta lämpölöydön, joka yllätti myös Geologian tutkimuskeskuksen (GTK). Merenpohjan maakerrostuman eli sedimentin keskilämpötilaksi saatiin keskitalvella tehdyissä tutkimuksissa, 3–4 metrin syvyydessä, jopa +8–9º C. Tavallinen kuivan maan maalämpö on yleensä puolet alhaisempi.

Mateve Oy alkoi suunnitella ja kehittää uutta ja tehokasta tapaa kerätä sedimenttiin varastoitunut lämpöenergia. Kehitystyön tuloksena syntyi täysin uusi tapa tuottaa matalaenergialämpöä. Lämmön keräys kokonaiselle asuinalueelle hoidetaan nyt ensi kertaa keskitetysti matalaenergiaverkon avulla. Kesäaikaan matalaenergiaverkkoa voi käyttää myös talon viilennykseen. Matalaenergiaverkoston lämmönlähteeksi soveltuu sedimentin lisäksi maa, vesistö ja kalliolämpö sekä kaukolämmön paluuvesi.

Kaatopaikkakaasusta tuotetaan sähköä ja lämpöä erinomaisella hyötysuhteella

Merilämmön lisäksi Vaasan asuntomessualue käyttää hyväkseen myös Suvilahden maisemoidulta kaatopaikalta saatavaa biokaasua. Kaasu kuljetetaan alueelle, ja New Energy -rakennuksen polttokennoyksikkö ja mikroturbiinilaitos tuottavat siitä sähköä ja lämpöä. Yksiköt tuottavat sähkö- ja lämpöenergiaa erittäin korkealla hyötysuhteella ja alhaisilla päästöillä.