EU:n ja Venäjän välisen uuden yhteistyösopimuksen neuvottelut käyntiin
EU:n ja Venäjän välinen huippukokous järjestettiin 26.–27.6.2008 Siperian Hanty-Mansijskissa. Kokouksessa sovittiin aloitettavaksi neuvottelut uudesta yhteistyösopimuksesta, joka tulee korvaamaan vuodelta 1997 peräisin olevan yhteistyö- ja kumppanuussopimuksen. Puolentoista vuoden kädenväännön jälkeen neuvottelut sopimuksen sisällöstä aloitetaan kuluvalla viikolla. Neuvotteluprosessin arvioidaan kuitenkin kestävän kauan. Uuden sopimuksen solmimiseen saakka jatketaan edelleen aiemman sopimuksen voimassaoloa.
Presidentti Medvedevin ensimmäistä kertaa johtaman huippukokouksen ilmapiiriä kommentointiin virallisissa lähteissä myönteiseksi ja rakentavaksi. Keskusteluita käytiin mm. energiayhteistyöhön ja turvallisuuspolitiikkaan liittyen. Lisäksi sovittiin seitsemästä rajat ylittävän yhteistyön ohjelmasta. Myös Venäjän kaavailemat puutullien korotukset nostettiin esiin keskusteluissa, mutta ratkaisua ei syntynyt. Neuvotteluja jatkettiin edelleen heinäkuussa.
BOFIT – Siirtymätalouksien tutkimuslaitos 27
|