|
 |
|
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
Kuopio odottaa vieraita |
| |
Kuopion kaupunki Savon sydämessä valmistautuu poikkeuksellisen vilkkaaseen kesään. Kaupungissa on perinteisiä kesätapahtumia, kuten Kuopio tanssii ja soi musiikkitapahtuma ja Viinijuhlat. Tänä vuonna kaupunki järjestää lisäksi valtakunnalliset asuntomessut. Asuntomessualue sijoittuu Kallaveden rantamaisemiin muutaman kilometrin päähän kaupungin keskustasta. Kuopio on historian saatossa tullut tunnetuksi valkokylkisistä laivoista, vilkkaasta torista ja Puijon näkötornista. Kaikki kolme heijastuvat myös nykypäivään.
Ennen vanhaan laivat harjoittivat säännöllistä reittiliikennettä. Nykyään laivamatkailu painottuu risteilyihin. Esimerkiksi viinijuhlien aikaan voidaan nostaa esille kuljetukset viinitiloille. Myös asuntomessujen aikaanon laivakuljetuksella messualueelle suuri merkitys. Näin saadaan yhdistettyä molempiin kohteisiin virkistävä tuulahdus laivaromantiikkaa. Kuopion laivasatama on aivan keskustan tuntumassa. Tapahtumista saa infoa kaupungin matkailutoimistosta ja internetin kautta. |
| |

|
| |
|
Puijon näkötorni sijaitsee muutaman kilometrin päässä keskustasta. Sen huomaa varmasti. Tornista avautuu huikeat näkymät ja sen yhteydessä on myös hyvätasoinen ravintola. Myös hotelli on matkailijoiden käytettävissä.
Alueella on myös perinteikäs hyppyrimäki, jossa hypätään maailmancupin osakilpailuja vuosittain.
Hotelli ja muuta majoitustoimintaa on paikkakunnalla runsaasti. Keskustassa on useita hotelleja. Kaupungin eteläpuolella on Rauhalahden matkailukeskus, jonka yhteydessä on kylpylä. Myös laivaristeilyt poikkeavat Rauhalahdessa.
Lähialueella on kylpylöitä Leppävirralla, Siilinjärvellä ja Tahkovuoren laskettelualueen yhteydessä.
5-tien varrella, kätevällä paikalla , ajatellen omilla autoilla matkaajia on hotelli Iso-Valkeinen. Rivitalon tapaan rakennettu hotelli on kätevä vaihtoehto ja kaupungin toinen iso Citymarket kauppakeskus on aivan sen vieressä. |
| |
|
|
   |
  |
 |
 |
|
|

Julkaisija: Wosseno Oy Oraspolku 9 00680 Helsinki
Hallinto: Reino Pulkkanen puh. 09-2722780, 0500-821212
Pietari: Larissa Nikitinskaya +7-921-5726920
Ilmoitusmyynti: puh. 09-2722780, 0500-821212 Fax. 09-2722356
Ulla Raatikainen GSM 045-6325002, Tuija Toivonen GSM 050-3558981
|
|
Bo-Erik Green GSM 045-673 9455, Timo Romppanen puh. 045-1384702
Antti Joensuu puh. 045-138 4719, Kari Ervasti 045-1384715
Eetu Mehine GSM 045-1383731, Jaakko Hyytiäinen puh. 045-1318 617
Satu Taavitsainen puh. 0440-905546, Minna Taussi puh. 045-1318619
Jukka Rossi puh. 040-527 6407, Anneli Päivävaara puh. 045-1384703
Sähköpostiosoitteet: nimi.sukunimi@kauppatie.com
Copyright © 1993 -2011 Wosseno Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.
Mitään tämän julkaisun osaa, kuvaa, käännöstyötä tms. ei saa jäljentää,
kopioida, tallentaa hakupalvelimelle tai levittää ilman julkaisijan kirjallista lupaa.
|
|
|