Venäläisillä maahanmuuttajilla on ystäviä

Maahanmuuttajien iso muuttoaalto tuli Helsingin seudulle vasta vähän aikaa sitten. Sosiaalipsykologi Inga Jasinskaja-Lahti ja psykologi Riku Perhoniemi selvittivät uudessa tutkimuksessaan Maahanmuuttajien kotoutuminen pääkaupunkiseudulla (2006) näitä ensireaktioita. Tutkijat korostavat, että Helsingin seutu toimii eräänlaisena laboratoriona tulevaisuuden monikulttuuriselle Suomelle. Julkisella hallinnolla on tärkeä välittäjän rooli ”meidän ja muiden” välillä. Uudet lait ja ohjelmat ovat ilmauksia uudenlaisesta hallintokulttuurista. Virallinen Suomi tahtoo valmistautua monikulttuurisuutta varten: maahanmuuttajat eivät ole uhka, vaan voimavara valtakunnan kehitykselle tulevaisuudessa.

Muutamissa sanomalehdissä annettiin ymmärtää, että venäläisten kääntyneisyys toisten venäläisten puoleen olisi pääkaupungin alueella ongelma kotoutumisen myönteiselle kehittymiselle. Tutkimuksessa ei kuitenkaan selvitetty lehdistössä spekuloituja laadullisia kysymyksiä siitä, oliko venäläisillä paljon venäläisiä ystäviä oman seurallisen kulttuurinsa, venäläisen maahanmuuttajaväestön suuren määrän, suomalaisten vihamielisten asenteiden ja venäläisten eristäytymishalun tähden. Tutkimuksessa ilmeni ainoastaan se, että venäläisillä maahanmuuttajille oli runsaasti venäläisiä ystäviä Helsingissä. Heillä oli myös runsaasti suhteita valtakunnan rajojen ulkopuolelle sukulaisiinsa. Ystävyys on yleensä voimavara ihmisten elämälle. Tutkija, psykologi Riku Perhoniemi painottaa, että tutkimuksen lähtökohtana ei ollut tutkimuskysymykseen rakennettua rasismia, jossa luonnollinen pidettäisiin suomalaisuutena. Yhteydet suomalaisiin oli vain yksi kysymys useiden kysymysten joukossa.

Tutkimuksen tulokset eivät ole kokonaisuudessaan kauniit. Vielä on pitkä matka virallisen Suomen tavoitteisiin. Valitettavasti yli 45 % venäläisistä maahanmuuttajista oli joutunut kokemaan rasismia. Tilanne koettiin pääasiallisesti paremmaksi kuin muutama vuosi sitten. 27 % maahanmuuttajista koki ongelman kuitenkin jopa pahemmaksi kuin vuonna 1997. Harva arvioi rasismin lisääntyneen juuri omalla kohdalla, vaan piti ilmiötä yleisenä muiden parissa. Tutkimuksessa ei selvitetty, millä tavalla tutkitut suhtautuivat tutkijoihin ja tarpeeseen vastata tietyllä tavalla. Pelättiinkö ehkä kielteisten kokemusten kertomista ”viranomaisille”, jollaiseksi tutkija saatetaan ymmärtää.

Äskettäin valmistunut psykologi Riku Perhoniemi kertoo oivaltaneensa muukalaisuuden ongelman Bangladeshissa, jossa hän eli kaksi viikkoa vuonna 2002. Hän kysyi tuolloin itsekseen sitä, pitäisikö pohtia ihan vakavasti, miten maahanmuuttajat voivat Suomessa? Hän pitää harmina, että täytyy kokea ensin itse omakohtainen ahdistus vierasmaalaisuudesta, jotta vasta sen jälkeen oivaltaa muukalaisten elävän myös keskuudessamme Suomessa. Elämä ilman täydellistä kunnioitusta ja oikeuksia on sekä syvä henkilökohtainen kärsimys että kansallinen virhe.

Juha Molari
►e-mail