Pitkän linjan poliisimies Urmas Rinne:
IHMINEN ON TÄRKEIN!

Poliisin ammattitaidolla lujakasvoinen, jopa vähän pelottavan näköinen jykevä mies ottaa vastaan turvallisuusfirmaansa saapuvan haastattelijan sekä tekee taitavasti muutamilla kysymyksillä tuttavuutta haastattelijansa motiiveihin. Urmas Rinne on suomalaisia poliisilegendoja, pitkän linjan poliisimies, virkaiän perusteella eläkkeellä. Rinne toimi poliisin palveluksessa 41 vuotta, josta Helsingin rikospoliisissa 24 vuotta tutkijana, noin 13 vuoden ajan ammattimaisen ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnanjohtajana. Rinne toimi myös 10 vuoden ajan Suojelupoliisissa yksikön päällikkönä vastuuna kansainvälisen terrorismin ja rikollisuuden torjunta. Rinne sai vuonna 1995 kunnian johtaa jopa kansainvälisen Interpolin monipäiväistä terrorismin torjunnan suurkokousta. Rinne tuli tunnetuksi Venäjän asiantuntijana erityisesti vuosina 1997 – 2001, kun hän toimi Pietarin Suomen pääkonsulaatissa poliisin yhdyshenkilönä ja erityisasiantuntijana rikostorjuntaan liittyvissä asioissa. Vuonna 2002 Rinne työskenteli sisäasiainministeriön poliisiosastolla ja teki tutkimuksen Suomen ja Venäjän rikostorjuntayhteistyöstä ja sen kehittämisestä. Pitkän uransa ja ulkoisten yllytysten seurauksena Rinne perusti oman turvallisuusfirman vuonna 2003.

Kovaotteisenakin tunnetun miehen sisältä paljastuu kaipuu ihmisyksilön turvallisuuteen. ”Kun koulutan firmoja kauppakamareissa ja sellaisissa, olen käyttänyt sanontaa: kaikki maallinen on mammonaa. Liike-elämän puolella yleensä varjellaan omaisuutta, mutta unohdetaan kaiken tekijä, ihminen. Ihminen on kaiken A ja O. Minua ei heilauta, jos tehtaat palaa, mutta jos ihminen ei pala”. Rinne painottaa, ettei liikkeen edustajaa saa jättää yksin, häntä ”ei saa vain sylkäistä ulos periaatteella, että työ opettaa”. Turvallisuusasiantuntija ilmaisee tahtonsa sillä vakuuttavalla karismallaan, että psykohistorioitsija spekuloi mielessään Rinteen omaa henkilöhistoriaa sekä kaipuuta turvaan ja hyväksyntään.

”Pietari on ihan turvallinen kaupunki”

Rinne näkee turvallisuuden osaksi liiketoiminnan ydintä. On toki tapauksia, ”joissa ei pidä ottaa henkilökohtaisesti, jos huonosti käy”. Niissä tilanteissa pelimarkat olivat yksinkertaisesti liian vähissä. ”Olit väärään paikassa ja väärään aikaan”. Aina on myös sellaisia koheltajia, jotka kerjäävät verta nenästä. Mitkään neuvot eivät tahdo auttaa heitä. Tärkeintä olisi kuitenkin ennakoiminen: firmat voivat tehdä paljon asenteellisesti, kouluttaa, pitää huolta ja estää monia ongelmia jo ennen esimerkiksi matkalle lähtöä. Hyvin tärkeää on myös tietyissä asioissa oikea toiminta, jotta ongelmia ei edes syntyisi.

Urmas varottaa kahta pääasiallista hölmöyttä vastaan. Ensinnäkään ei saa provosoida eikä provosoitua! Suomalainen oma oikeustaju saattaa olla suurin turvallisuusriski. ”Järjellinen perääntyminen ja kinaamisen lopettaminen” ovat parempi periaate kuin sisukas ”minähän en anna periksi” –asenne. Poliittisia ja uskonnollisia tulenherkkiä keskusteluja olisi aiheellista välttää tuntemattomien seurassa.

”Väärää seuraa, kallo täynnä viinaa ja ongelmiin joutuminen on hyvin mahdollista”. Rinne kutsuu Pietaria toiseksi kotikaupungikseen ja kuvailee itsestään huolehtivalle keskivertoihmiselle Pietarin ydinkeskustan Nevskin kulmia turvallisemmaksi kuin Helsingin rautatieympäristöä viikonloppuisin. Rinne on kuullut sellaisia pelokkaita kyselyjä, miten Venäjällä voi tehdä työtä, koska siellähän lähtee henki. Turvallisuusasiantuntija vastaa, ettei häneltä lähtenyt henki, vaikka työ oli erityisen haasteellinen järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa. Edes koti ja oma persoona eivät välttyneet uhkauksilta. Hän tuli lähinnä testatuksi siinä, miten pitkälle suomalainen kestää.

Rinne epäilee, että monet suuret suomalaiset firmat ovat leipäätyneet osaamiseensa, kun ovat olleet Venäjällä neuvostoajoista alkaen. Ennaltaehkäisevä varautuminen on laiminlyöty. Turvallisuusajatteluksi ei riitä lukot ja vaahtosammutin. Turvallisuuteen kuuluu bisneskumppanin taustojen selvittäminen. Kumppania ei saa jättää yksin omatoimisuuteensa, vaan vain yhteistoiminta antaa mahdollisuuden järkevään seurantaan ja vastuuseen, jotta ei syntyisi ”valtiota valtioon”. Napanuoran on oltava sellaisessa kunnossa, jotta kovat kaveritkin ja väärät viranomaiset sen tunnustavat.

Urmas Rinne tahtoisi liittää turvallisuuden luonnolliseksi osaksi liiketoimintaa. Taustaselvitykset työnhakijoista, yhteistyökumppaneista ja muista tahoista ovat yksi osa luonnollista turvallista liiketoimintaa Venäjällä. Työntekijöistä tehtävät selvitykset koskevat äärimmäisen harvoin suomalaisia työnhakijoita. Myös monia muita asioita voi ilmaantua: suomalaisten ostamalla venäläisellä firmalla on saattanut olla suojelu, katto. Kattosuojauksessa on mukana ehkä yksittäisiä viranomaisia. Nämä hoitavat suhteillaan, että firmassa vältetään esimerkiksi paloturvallisuusvelvoitteita. Kirjanpidollisesti kattosuojaus naamioidaan pankin kautta mainoskuluiksi. Tietyt palkkiot menevät pimeänä rahana katolle. ”Kun ostat firman etkä tiedä katosta, joutunet ongelmiin”.

Moniin ongelmiin Rinne liittää ns. peiliinkatsomisteorian: ”Kiristetään, koska on annettu syy kiristämiseen. Saatetaan tarkoituksella houkutella mukaan nopean rikastumisen toivossa, kierretään verolainsäädäntö, tullisäädökset jne.” Viranomaiset toimivat väärin menetelmin ja voivat olla mukana. Lopulta yritys ajatetaan tilanteeseen, jossa voidaan kiristää pienin tempuin.

”Skitsofreeninen tilanne”

Rinne vaikuttaisi itsekin ihmisenä ”venäläistyneen” 1990-luvun kovaan maineeseensa verrattuna, jolloin hän varoitti Venäjän mafian valtaavan Suomea syövän tavoin. Pietarissa kerättiin tyttölistoja vaarallisista iloisista naisista, joiden uskottiin järjestäytyneen rikollisuuden käsissä koettelevan suomalaisen yhteiskunnan ja virkakunnan toimintakykyä. Nyt sitä vastoin Rinne sanoo ärsyyntyvän Suomessa ”sellaisista ihmisistä, joita on pitänyt fiksuinakin korkea-arvoisina kavereina ja viranomaisina, mutta nämä sanovat: ’Sinne en jalallaan astu’, ’vain konepistooli kainalossa’ ja ’kaikki venäläiset naiset ovat sitä ja tätä’” ”Näille maistuu kuitenkin jumalattoman hyvin venäläinen suolakurkku ja votka”, ihmettelee Rinne: ”Pidän tätä merkillisenä itseensä käpertyneenä puheena – ja sitten kuulee niitä iänikuisia’ voissa paistaisi’ –juttuja”.

Rinne pitää merkillisenä sellaista suomalaista asennetta, jossa hallitsee yhtäällä perinteinen Neuvostoliittopeikko ja toisaalla markkinointioptimismi. Järjellisellä keskitaholla ei kohdata toisia. ”Suurimmat venäläisten haukkuja ovat ne, jotka eivät tunne venäläisiä”.

J.M.

Kuva: www.yle.fi/mot