”Venäjä elää yhtä aikaa useammalla vuosisadalla”

Nuori tutkija Juhana Urmas luonnehtii Venäjää sanoilla, jotka Natalia Narotšnitskaja, duuman ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja, on joskus lausunut. CEMAT:n vuotuisjuhlassa tämä tyylikäs tutkija saapui ja esitteli itsensä. Nyt palasimme uudestaan hänen luokseen: Urmas on erikoistunut siirtymätalouksien talous- ja sosiaalihistoriaan. Hänen kiinnostuksensa Venäjää kohtaan perustuu jo varhaiseen kohtaamiseen venäjän kielen ja kulttuurin kanssa Suomalais-venäläisessä koulussa. Venäjän maantieteellinen läheisyys ja kuitenkin mittavat kulttuurierot lisäävät kiehtovuutta. Nykyään häntä kiinnostavat globaalin kehityksen kannalta merkittävät kansainvälinen kauppa ja kansainväliset suhteet. Urmas työskentelee tutkimus- ja projektitehtävissä Helsingin kauppakorkeakoulun Kansainvälisten markkinoiden tutkimuskeskuksessa. Hän on valtiotieteiden maisteri. Pro gradu-tutkielmassaan hän selvitti Suomen ja Neuvostoliiton välistä maakaasuputkiprojektia, Suomen ja Neuvostoliiton välistä kaupankäyntiä sekä energia- ja taloudellispoliittisia suhteita.

Juhana Urmas pitää Venäjä alueellista kehitystä ja kaupunki-maaseutusuhdetta erityisen mielenkiintoisina teemoina. ”Aihe on myös erityisen tärkeä tasapainoisen yhteiskunnallisen kehityksen kannalta. Venäjä on pinta-alaltaan todellinen jättiläinen. Merkittävä osa Venäjästä on kuitenkin piilossa, kun yleisesti kansainvälinen huomio kiinnittyy suuriin ja rikkaisiin kaupunkeihin – lähinnä Moskovaan ja Pietariin”.

Alueellinen polarisaatio

Urmas kertoo havainnoistaan, miten suurkaupunkien ja maaseudun välillä vallitsevat huomattavat erot: ”Kuten on sanottu, Venäjä vaikuttaa elävän yhtä aikaa useammalla vuosisadalla. Syrjäisellä maaseudulla aika vaikuttaa pysähtyneen muutaman sadan vuoden päähän menneisyyteen, toisaalta pääkaupungin kiihkeä meno on tiukasti ajanhermolla. Maaseudun pikkukaupungit ja syrjäseudut uhkaavat jäädä kehityksen kyydistä, mikä on omiaan ruokkimaan yhteiskunnallista tyytymättömyyttä”.

1990-luvun vaikeuksien jälkeen Venäjästä tuli 2000-luvulla vauras. Tämä elintason nousu ei jakautunut tasaisesti. Yhteiskunta on polarisoitunut, ”rikkaat alueet rikastuvat yhä enemmän, kun köyhien on vaikea pärjätä. - - Venäjällä vallitsee tietynlainen alueellinen polarisaatio. On merkittävää, että Moskova on maailman kalleimpia kaupunkeja samalla, kun keskimääräinen palkka maassa on vaivoin 600 dollaria kuukaudessa. Tavallisella väestöllä ei ole varaa elää Moskovassa, etenkään asumiskustannusten noustessa”. Myös syrjäiset seudut voivat olla varakkaita, mikäli siellä sijaitsee tuottoisaa teollisuutta.

Neuvostoliitossa valta oli vain nimellisesti kansalla, vaikka todellisuudessa puolue-eliitti piti voimakoneiston avulla kansalaiset nuhteessa. Neuvostoliiton hajottua tapahtui suunnaton sosiaalinen muutos. Neuvostoliitossa sosiaaliturva oli länsimaisilla standardeilla vaatimaton, mutta ”uuden järjestyksen myötä se vähäkin poistui. - - Uusi järjestys merkitsi köyhyyden jatkumista – eliittiä lukuun ottamatta; se pystyi järjestämään hyvän toimeentulon itselleen vaivattomasti valta-asemaansa hyödyntäen”.

Köyhyyttä ja sekasortoa

Urmaksen kuva Venäjästä 1990-luvulla on ankea: täynnä köyhyyttä, sekasortoa. ”Keskiluokan tai kansalaisyhteiskunnan rakentaminen 1990-luvun kriisioloissa oli mahdotonta. Suurella osalla kansalaisista perustoimentulo oli epävarmuuden peitossa, kun valtio ei suoriutunut palkkojen ja eläkkeiden maksusta”. Venäläisten elintaso on kohentunut 2000-luvulla, mutta tulojako on polarisoitunut. Venäjä voidaan lukea moderniksi teollisuusyhteiskunnaksi länsimaisin standardein, mutta toisaalla se on hyvin omalaatuinen yhteiskunta, johon eivät länsimaiset standardit sovellu. Urmas kertoo pohtineena vuonna 2005, kun hän asui Venäjällä, ettei ainakaan länsimaista keskiluokkaa ole maassa havaittavissa.

Venäjä on kulutusyhteiskunta. Suuri kysymys on kuitenkin siinä, pääseekö venäläinen keskiluokka osaksi kulutuksesta. Urmas kuvailee 1990-luvun kriisiolosuhteita siten, ettei tällöin ollut käytännössä mahdollisuutta panostaa kansalaisyhteiskunnan rakentamiseen. Tuo sekasortoinen kausi antoi oikeutuksen tietynlaiselle poikkeustilalle, jossa kansalaisyhteiskunnan rakentaminen ei kohonnut prioriteetiksi. Venäjän talouden kohentuminen ja vaurastuminen 2000-luvulla loi edellytyksiä kansalaisten oikeuksien epäkohtiin puuttumiseen. Ongelmat ovat kuitenkin yhä suuria: ”Huolimatta vaurastumisesta ja olojen vakiintumisesta kansalaisyhteiskunta ei kuitenkaan ole juuri kehittynyt”. Juhana Urmas pohtii, miten taloustaantuma ja kasvava työttömyys vaikuttavat kansalaisten yhteiskunnallisen kritiikin määrään ja yhteiskunnallisen murroksen syntyyn. Hän ei ole vakuuttunut, että kansalaiset järjestäytyisivät tyytymättömyyden tähden.

Energianviennistä riippuvainen talous?

Neuvostoliitossa ihmiset selvisivät verkostojensa avulla. ”Verkostot täydensivät toimeentuloa ja kohensivat elintasoa. Sukulaisuus- ja ystäväverkostot helpottivat arkea”. Sittemmin kapitalismiin siirtyminen tarkoitti tietyn kollektiivisuuden vähentymistä ja individualismin nousua – omaisuudella oli omistajansa. Urmas kysyy, miten verkostojärjestelmä sopii markkinajärjestelmään. Markkinataloutena Venäjä kuitenkin osallistuu kansainväliseen kanssakäymiseen ja kaupankäyntiin. Venäjällä kansainvälisen liiketoiminnan säännöt poikkeavat yhä eurooppalaisista käytännöistä. ”Onko kyse korruptiosta, ja mikä sen suhde on verkostokulttuuriin?”

Verkostojärjestelmä on pitkälti kulttuurinen rakenne, joka kehittyi paikkaamaan – länsimaisesta näkökulmasta katsoen – yhteiskunnan ja talouden puutteita. ”Uskon, että verkostot ja markkinoihin perustuva liiketoiminta kehittyvät vuorovaikutuksessa. Paljon on kuitenkin kiinni siitä, miten Venäjä integroituu maailmantalouden kehitykseen. Mikäli Venäjä sopeutuu kansainvälisen kaupan käytäntöihin, sen paikalliset tavat altistuvat muutospaineelle”.

Venäjän talouden ja yhteiskunnallisen kehityksen kannalta merkittäviä tekijöitä ovat sen mittavat öljy- ja kaasuvarat ja modernien yhteiskuntien energiariippuvuus. Energia on välttämättömyys yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Energiavarat ovat Venäjälle arvokas resurssi. Juhana Urmas kysyy, ”mikä eteen, mikäli energiakauppa häiriintyy? Viimeaikaista talouskriisiä seurannut öljyn maailmanmarkkinahinnan lasku on pienentänyt myös Venäjän energiakaupasta saamia tuloja. - - Venäjän tulevaisuuden kannalta on olennaista kohdistaa energiaviennistä saamiansa varoja talouden ja yhteiskunnan kehitykseen”.

Uhkaako riippuvuus energiaviennistä Venäjää? Pitkällä aikavälillä Venäjää saattaa uhata tuudittautuminen öljy- ja kaasurahavirtaan. Tällöin ”taloutta ja yhteiskuntaa unohdetaan uudistaa tulevien haasteiden edessä. Venäjän olisikin hyvä harkita taloutensa monipuolistamista. Venäjän kannattaisi panostaa innovaatioteollisuuteen. Tällä hetkellä kannustimet panostaa innovaatiotalouteen eivät ole kansantalouden tasolla merkittävät”.

Talouskriisissä on myös mahdollisuus

”Tehottomia ja toimimattomia taloudellis-kaupallisia rakenteita poistuu. Venäjän taloudellis-yhteiskunnallisen kehityksen kannalta merkityksellistä on se, miten Venäjä tulevaisuudessa suhtautuu kansainväliseen toimintaympäristöön ja yhteisöön. Omaksuuko se neuvottelevamman asenteen suhteessa ulkovaltoihin? Sosiaalisen kehityksen kannalta oleellista on se, miten Venäjän hallinto pystyy tyydyttämään väestönsä tarpeet. Venäjällä tulisi panostaa sosiaaliturvan kehitykseen, ja turvata näin väestön elintasoa”.

Venäjä on merkittävä pelaaja kansainvälisessä poliittis-taloudellisessa yhteisössä. Erityisesti Suomessa tulee pysyä ajan hermolla Venäjän taloudellis-yhteiskunnallisen kehityksen suhteen. Venäjä Suomen naapurina on ehdottoman tärkeä kumppani kauppaa ja liiketoimintaa varten. Suomalaisten toimijoiden on etsittävä aktiivisesti uusia keinoja yhteyden kehittämiseksi. ”Tästä hyötyvät molempien taloudet”.

Urmas kokee tärkeäksi historiallisen näkökulman siirtymätalouksien tutkimuksessa, koska siirtymässä on kysymys juuri muutosprosessista jostakin vanhasta uuteen: ”Tulevaisuus riippuu menneisyydestä. Taloudellis-yhteiskunnallinen kehitys on riippuvainen menneisyydestä – mennyt aika toimii rajoittajana ja toisaalta mahdollistajana uudelle vaiheelle. Usein tulos on kuitenkin enemmän kuin osiensa summa, sillä siirtymäprosessi ei tapahdu tyhjiössä”.

Siirtymäkehityksen taustalta löytyy erilaisia pitkäaikaisia kulttuuris-yhteiskunnallisia kehityskulkuja. Nämä antavat leimansa muutokselle. Niiden havaitseminen vaatii kuitenkin herkkyyttä. Tunnistaminen auttaa muutoksessa pärjäämistä. Urmas on havainnut, että Venäjä vetää vahvasti omaa taloudellis-yhteiskunnallista linjaansa. ”Venäjä haluaa kansainväliseen yhteyteen, mutta se ei halua tinkiä omista asemistaan”.

J.M.