Parempi Venäjä?
Miten Venäjästä tulisi oikeusvaltio ilman korruptiota?

Kehitys ei Venäjällä viime vuosina ainakaan läntisten tarkkailijoiden mielestä ole ollut parasta mahdollista. Demokratia ja ihmisoikeudet ovat kaventuneet. Vastoin odotuksia myös korruptio on pahentunut ja hallinnon kapasiteetit tukea yhteiskunnan kehitystä ovat voineet heikentyä. Talous kyllä kasvaa, mutta tämä paljolti selittyy raaka-aineiden korkeilla maailmanmarkkinahinnoilla.

Miten Venäjästä saataisiin "parempi"? Mitä pitäisi tehdä, jotta oikeusvaltio vahvistuisi, korruptio vähentyisi, talous monipuolistuisi ja yhteiskunnan ja hallinnon vakaus lisääntyisi? Miten Venäjästä kehittyisi oikeusvaltio eli oikeasti ”vahva valtio”? Miten investointiympäristö voisi vakiintua ja byrokratia vähentyä? Miten autoritaarinen kehityssuunta vaikuttaa Venäjän perusrakenteisiin?

Vastauksia, mitä Venäjälle pitäisi tehdä, on ollut melko niukasti. Tutkijat ovat lähinnä kirjoittaneet kuvauksia Venäjän elinoloista ja toimittajat moralisoineet näitä. Konsultit ovat esitelleet, miten asiat on järjestetty kehittyneessä lännessä ilman, että Venäjän perusrakenteista on tiedetty ja tajuttu paljoakaan. Konsultoinnin ongelma lisäksi on, ettei pienempien osasten rukkaaminen auta, elleivät perusrakenteet muutu.

Mitä Venäjälle pitäisi tehdä?, kuten Nikolay Chernyshevsky kyseli jo 1863. Tässä esitettävän tarkastelun tavoitteena on hahmotella eräitä peruskuvia, millä tavoin instituutioiden vahvistuminen voisi edetä Venäjällä ja miten lähtökohtia institutionaaliselle kehitykselle voi tarkastella.

Edes venäläiset itse eivät ehkä parhaalla tavalla ole tienneet, mitä maan ongelmille pitäisi tehdä. Edes Kremlissä ei ilmeisesti ole ollut täysin jäsentynyttä kuvaa, mikä kehityksessä mättää. Johtajakeskeisistä organisaatioista, rahavallasta, oikeusjärjestyksen heikkouksista, klaanirakenteista ja muista Venäjällä havaittavista piirteistä lisäksi seuraa, että maa on vaikeasti johdettavissa ja muuttuu ilman ohjausta.

Viimeaikaisen demokratian kaventumisen voi tulkita heijastumaksi ja seuraukseksi laajemmasta rakenteellisesta ilmiöstä. Ilmeisesti merkittävää myös yhteiskunnan muiden osajärjestelmien kuin poliittisen järjestelmän kehityksessä on, ettei Venäjän eliitti toivo maan modernisoitumista, koska tämä voi vaarantaa sen aseman ja edut.

Myös oikeusjärjestelmän kehitys voi olennaisesti riippua siitä, ettei Venäjän valtaeliitti halua itsensä ulkopuolisten tahojen tuottaman vakinaisen lainsäädännön rajoittavan toimintavapauttaan. Samasta syystä talous halutaan säilyttää valtion ja tämän johdon hallinnassa.

Kansalaisyhteiskunnan heikkous selittää Venäjän ongelmat

Kansalaisyhteiskunnan vahvistumista Venäjälle tarjoileva moralistinen läntinen julkisuus on pitkälle oikeassa, koska kansalaisyhteiskunnan voimistuminen olisi ihmisoikeuksien kohentumisen lisäksi Venäjän rakenteille erittäin tervetullutta. Kansalaisyhteiskunnan instituutioista ja heikkouksista voi selittää Venäjän lähes kaikkia kehitysongelmia.

Voimistuva kansalaisyhteiskunta pakottaisi valtion toimimaan yhteiskunnan hyväksi, mikä olisi Venäjällä ainakin osin uusi ilmiö. Poliittinen järjestelmä toteuttaisi nykymenoa oleellisesti selvemmin yhteiskunnan yleisiä asioita sen sijaan, että vielä nyt politiikka Venäjällä on varsin suurelta osin valtataistelua, vallankäyttöä ja poliitikkojen henkilökohtaista liiketoimintaa. Kansalaisyhteiskunnan voimistuva vaikutus vahvistaisi myös taloutta, koska talous muodostettaisiin yhteiskuntaa pitkäjänteisesti palvelevaksi järjestelmäksi sen sijasta, että nykyisellään talouden piirteinä Venäjällä on tuottaa yrityksille ja virkamiehille nopeita voittoja ja rikastuttaa lisää jo rikastuneita.

Kun politiikka toimisi kansalaisyhteiskunnan hyväksi, hallinto toteuttaisi kansalaisyhteiskunnan toivomia tavoitteita nykyisen hallinnon sijasta, jonka eräitä piirteitä ovat kansalaisyhteiskuntaan kohdistettu vallankäyttö ja rahan keruu korruption muodossa. Kehityksellä voisi olla Venäjän oloissa mullistavia seurauksia: Korruptio poistettaisiin ja hallinto ohjattaisiin tarkoituksenmukaiseksi ja tehokkaaksi. Hallinto toteuttaisi tehokkaasti sosiaalipolitiikkaa, ympäristöpolitiikkaa, aluepolitiikkaa, elinkeinopolitiikkaa jne.

Kansalaisyhteiskunnan puolueiden, ammattiliittojen, järjestöjen ja pk-yritysten poliittisen vaikutuksen voimistuminen olisi ilmeisesti myös keskeistä, jotta Venäjälle ominaisesta yhteiskunnan läpäisevästä henkilösuhdekulttuurista olisi mahdollista siirtyä tätä modernimpiin rakenteisiin. Henkilökohtaiset yhteydet päätöksentekijöihin ja Venäjällä tärkeisiin harmaisiin eminensseihin ovat paljolti korvanneet poliittisen vaikuttamisen puolueiden, järjestöjen ja ammattiliittojen kautta.

Miten oikeusvaltio voisi Venäjällä vahvistua?

Kansalaisyhteiskunnan erilaisuuden (läntisiin oloihin nähden) ohella Venäjän rakenteiden toinen keskeinen yhteinen nimittäjä on oikeusjärjestelmä, jonka heikkoudet vaikuttavat lähes kaikkiin yhteiskunnan muihin järjestelmiin: Lainsäädännön toimeenpano ei ole täysipainoista. Federaation hajoamisvaara on jollain tasolla jatkuvasti läsnä.

Venäjän rakenteellisten ongelmien kaksi merkittävintä yhteistä nimittäjää ovat keskenään kytkeytyneitä. Oikeusjärjestelmän heikkous voi melko keskeisesti olla kansalaisyhteiskunnan heikkouden seurausta. Kansalaisyhteiskunnan tasapainoinen voimistuminen demokratisoi yhteiskuntaa, mikä järjestetään juuri lainsäädännön avulla. Oikeusvaltion oloissa kansalaisyhteiskunnan jäsenillä ja yhteisöillä on oikeuksia eli oikeusvaltio ja oikeudenmukaisuus ovat läsnä. Kansalaisyhteiskunta ei ole valtion, johtajien tai rahavallan armoilla. Valtarakenteista ja rahavallasta riippumaton tuomioistuinlaitos on tämäkin viime kädessä ilmeisesti juuri kansalaisyhteiskunnan voimistumisen tulosta.

Elinkeinoelämän poliittisen vaikutuksen ja yhteiskunnan tarpeen kehittää elinkeinoja myötä liiketoiminnalle järjestetään vakinaisella lainsäädännöllä hyvä toimintaympäristö. Jos elinkeinoelämä pystyy tämän poliittisesti tuottamaan, kaupalle muodostetaan pelisäännöt ja toimintaympäristö eli korruptio ja tarkoitukseton byrokratia poistetaan. Kansalaisyhteiskunta muodostaa oikeusvaltiota myös esimerkiksi ammattiliittojen vaikutuksen kautta (työelämää järjestävä lainsäädäntö). Keskeinen prosessi esimerkiksi Suomessa on korporatismi, jolla työmarkkinajärjestökenttä sopii tuotannon ehdot, pelisäännöt ja toimintatavat eli osapuolina ovat ensisijassa kansalaisyhteiskunnan toimijat.

Jos keskiluokka voi tämän poliittisesti tuottaa, keskiluokan hallussa oleva omaisuus turvataan keskiluokan omistukseen. Jos valta on kansalaisyhteiskunnan sijasta valtiolla, tuloksena on Venäjälle ominainen (sosialistinen) valtionomistus. Kansalaisyhteiskunnan vahvistumisen myötä tavat järjestää yhteiskuntaa modernisoituvat hierarkioista, verkostoista ja klaaneista sopimiseen, lainsäädäntöön ja markkinoihin. Venäjälle olisikin hyväksi "porvarillinen vallankumous", joka saisi nyt valtaa käyttävän ”patrimoniaalisen” hallintatavan väistymään. Ilmeisesti hyvin keskeinen rakennepiirre on, että pk-yrityssektori on Venäjällä kooltaan ja poliittiselta vaikutukseltaan heikko, eikä se ole voinut vaikuttaa oikeusvaltiota ja markkinataloutta vahvistavasti.

Valtarakenteet ja "älymystö" ovat puhuneet oikeusvaltion saavuttamisesta ja korruption vähentämisestä Venäjällä jo 250 vuotta. Ilmeistä onkin, ettei asia valtarakenteiden ja intelligentsijan puheiden varassa koskaan etene. Rakenteiden vahvistumiseen tarvittaisiin ilmeisesti tosiasiallisia poliittisia (kansalaisyhteiskunnan voimistuminen) ja taloudellisia (tuotantorakenteen monipuolistuminen) muutoksia.

Venäjän nykyhetkisellä valtarakenteella olisi kyllä mahdollisuus pyrkiä hallinto- ja oikeusreformeihin ja myös onnistua näissä. Kuitenkin hidasteena on siis ilmeisesti asetelma, jossa tahot, joilla olisi eniten valtaa käynnistää ja toimeenpanna uudistuksia, myös menettävät eniten, jos oikeusvaltio todella vahvistuisi ja korruptio vähenisi. Tämä selittänee ainakin osin sen kummalliselta vaikuttavan rituaalin, että oikeusvaltiosta ja korruption vähentämisestä on puhuttu 250 vuotta, mutta tuloksia ei juuri koskaan ole tullut. Samaa ilmiötä on, että useat Venäjän tsaareista ovat aloittaneet uudistusmielisinä, mutta muuttuneet uudistushaluttomiksi, ja se että nykyhallinnonkin puheiden ja tekojen välillä on nähty tuntuvaa eroavuutta.

Eräänlaiseksi tavaksi tuottaa oikeusvaltiokehitystä Venäjällä on ajateltu ”nomenklatuuran” toteuttama yksityistäminen. Tietyllä hetkellä pääomia, luonnonvaroja ja tuotantolaitoksia hallitseva eliitti yksityistää nämä omistukseensa. Tästä kerrostumasta muodostuu uusi porvaristo ja kysymys oikeusvaltiosta ja yksityisomistuksesta tulee ratkaistuksi. Neuvostoliiton lakkauttamista kokonaisuudessa ja tätä seuranneita markkinatalous- ja oikeusvaltiouudistuksia on selitetty neuvostokauden viimeisten vuosien eliitin pyrkimyksillä markkinaistaa ja legalisoida hallussaan ollut hallinnollinen ja poliittinen asema (ja siten itse asiassa pyrkimyksillä lisätä valtaansa).

Parempien ratkaisujen mahdollisesti puuttuessa tätä kehitystä on pidetty jopa tyydyttävänä vaihtoehtona. Eliitti voi saada ja pitää omaisuutensa, kunhan kysymys oikeusvaltiosta tulee pysyvästi selvitetyksi. Lähes vastaavan teorian mukaan oikeusjärjestys vakiintuu samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa, että oligarkit kyllä aloittavat liiketoiminnan laittomin keinoin, mutta ovat myöhemmin valmiita siirtymään laillisiin menetelmiin.

Ongelmana on, ettei menetelmä ehkä toimi. 1990-luvulla omaisuutta keränneistä oligarkeista useat ovat 2000-luvun aikana päätyneet karkotukseen ulkomaille tai vankilaan. Omaisuudet ovat saattaneet joutua uuden valtarakenteen haltuun. Politiikka on säilynyt keskeisenä rikastumismenetelmänä. Luonnollista mutta tuskin pysyviä tuloksia tuottavaa on, että oligarkki rikastuttuaan ensin hämärin menetelmin on kyllä tämän jälkeen innokas pesettämään lailliseksi ja vakinaiseen omistukseensa kaiken keräämänsä.

Ainakin toistaiseksi omistaminen tuntuu edelleen olevan ”kierrossa” eikä oikeusvaltion vahvistumista tulisi tapahtumaan. Kulloinenkin eliitti voi pyrkiä legalisoimaan valtansa omaisuudekseen ja virkansa elinikäisiksi, mutta valtaan pääsyä on jo odottamassa uusia klaaneja, jotka mielellään jakavat kaiken jälleen uudestaan (joksikin ajaksi). Nähtäväksi jää, mitä uuden presidentin kaudella tältä osin tulee tapahtumaan.

Miten Venäjää voi hallita ja uudistaa?

Kehitys voisi hyvinkin edetä, jos Venäjää johdettaisiin ”ohjattuna demokratiana” ja kansalaisyhteiskunta vähin erin (edellisen turvin) voimistuisi ja institutionalisoituisi. Kansalaisyhteiskunnan ahdistelu ei suotuisaa instituutioiden kehitystä kuitenkaan tue. Mahdollisesti kysymys nähdään siten, että poliittisen järjestelmän ja oikeusjärjestelmän nykyisellä kehitystasolla poliittisen moniarvoisuuden salliminen johtaisi yleisempään hajoamiseen eli erillisten valtakeskusten muodostumiseen 1990-luvun tapaisesti, jolloin kukin kuvernööri, kaupunginjohtaja ja mafiapäällikkö hallitsi (ja rahasti) omaa läänitystään.

Jos Venäjän ongelmien helpotus olisi voimistuva kansalaisyhteiskunta ja poliittinen palautejärjestelmä, miksei näitä ole? Kysymys on osin sama kuin, miksei Yhdysvaltoihin koskaan kehittynyt työväenliikettä (Yhdysvaltoihin on tosin saatu melko hyvä järjestelmä ilman tätäkin). 1900-luvun alkuvuosina kansalaisyhteiskunta oli kehittymässä Venäjällä muun Euroopan tahdissa.

Minkä verran kansalaisyhteiskunnan kehitysedellytyksistä Venäjällä todella tiedetään? Voiko kansalaisyhteiskunnan piirteille Venäjällä olla jotain ”objektiivisia” selityksiä? Voiko olla vaikka niin, ettei Venäjän nykyinen taloudellinen rakenne tuota muuta kansalaisyhteiskuntaa kuin sellaisen, joka on jo toiminnassa eli lobbaavat verkostot ja valtaan pyrkivät klaanit? EU-alueella esiintyvät ja historiallisesti esiintyneet poliittiset liikkeet ovat olleet vahvasti kytkeytyneitä siihen tuotantotapaan, joka tällä alueella on (esiintynyt).

Eräiden teorioiden mukaan kansalaisyhteiskunta mobilisoituu Venäjällä vaiheessa, jossa alati kasvavat tuloerot ja muut nykymenon sivuvaikutukset muodostuvat sietämättömiksi. Tämä voi viedä aikaa ajatellen, että tätä ennen kasautunut muutospaine on romahduttanut systeemin 70 vuoden välein.

Venäjän kehitysongelmat ovat institutionaalisia

Konsulttien salkuissa Venäjälle viedyt uudet toimintamallit ovat olleet virallinen tapa kehittää Venäjää. Uusi lainsäädäntö, uudet organisaatioratkaisut tai uusi teknologia ei kuitenkaan muuta kohteen (tehokkuutta määrittäviä) perusrakenteita. Uudesta lainsäädännöstä on hyötyä esimerkiksi vain, jos kohteessa yleisesti on muodostunut tavaksi noudattaa lainsäädäntöä. Tehokkuutta lisäävästä organisaatiorakenteesta on samoin hyötyä vain, jos kehitettävä organisaatio ylipäätään pyrkii toimimaan tehokkaasti (samassa merkityksessä kuin konsultin lähtömaassa) ja konsultti ymmärtää erot.

Asetelmaa on verrattu tilanteeseen, jossa uusi tietokoneohjelma ei tuo parannusta, jos tietokoneen käyttöjärjestelmä on vanha tai erilainen. Uusi ohjelma ei joko toimi lainkaan tai se hidastaa vanhalla käyttöjärjestelmällä toimivaa konetta. Uusimisen kohteena olisi siis oltava laajempi käyttöjärjestelmä eikä ohjelma. Vastaava asetelma on, ettei vanha tai vieras tekstinkäsittelyohjelma voi lukea uudemmalla tai vieraalla ohjelmalla kirjoitettuja asiakirjoja.

Johtajien, hierarkioiden, verkostojen ja ryhmäkuntien sijasta poliittiseen demokratiaan, oikeusvaltioon ja markkinoihin perustuvien järjestelmien pitäisi saada Venäjällä myönteistä näyttöä toimivuudesta ja tuoda palkintoja seuraajilleen, jotta nämä vahvistaisivat uskottavuuttaan ja valtaisivat alaa. Tällä hetkellä yleisen mielialan mukaan demokratia, oikeusvaltio ja markkinat ovat heikkoja toimintatapoja ja nämä eivät Venäjälle sovi.

Venäjän instituutioiden modernisoitumiseen voi liittyä piirteitä, että kaikki toivovat käytäntöjen muuttumista, mutta nämä eivät kuitenkaan muutu. Vaikka virkamies on ehkä itsekin kyllästynyt lahjuksiin perustuvaan järjestelmään, virkamies ei voi lakata ottamasta lahjuksia, koska kaikki muut edelleenkin vastaanottaisivat lahjuksia, virallinen palkka voi olla pieni, oma johtaja saattaa edellyttää epävirallista tuloutusta tai virkamies on eri tavoin riippuvainen siitä hallinnon ulkopuolisesta klaanista, jonka jäsen tämä on. Jos lainsäädäntö ja virkamiehen esimiehen ohjeet ovat ristiriidassa, virkamiehen on käytännössä pakko noudattaa esimiehen ohjeita, koska lainsäädäntöön vetoaminen ei kuitenkaan turvaa virkamiehen asemaa.

Jos lähes kaikki tai erittäin monet kiertävät veroja, kuten tilanne voi joillain aloilla olla (kuten maahantuonnissa Venäjällä, mikä tuottaa Suomeen rekkajonot), toimija joka luopuisi tästä ensimmäisenä, joutuisi vain muita epäedullisempaan asemaan. Eräissä mallinnuksissa on esitetty, että mikäli lainsäädäntöön perustuvaa toimintatapaa tuetaan ja näin voisi myös toimia, useimmat toimijat saattavat jossain sopivassa kypsässä vaiheessa lyhyessä ajassa siirtyä pääosin verkostoihin perustuvasta toimintatavasta pääosin lainsäädännön mukaiseen toimintaan eli tällöin kohteen yleinen toimintatapa muuttuu.

Modernisoiko kehittyvä talous Venäjän rakenteet?

Länsimaiden kehitystä selittävissä teorioissa kuvataan kuinka talouden muuttuminen teollistumisen myötä eli kapitalismin syntyminen ja kehitys Euroopassa 1700-luvulta alkaen viime kädessä loi kaikki modernit poliittiset, oikeudelliset ja hallinnolliset rakenteet. Kapitalismi tarvitsi toimiakseen vakinaista yksityisomistusta ja kauppa vakinaisia lakeja ja nämä muodostuivat. Kapitalismi tarvitsi välineellisesti tehokkaita kookkaita tuotanto-organisaatioita ja loi nämä. Kapitalismi tarvitsee myös, että tuotannossa mukana olevien eri ryhmien suhteita säädellään. Kapitalismi näin loi länsimaisen kansalaisyhteiskunnan puolueet ja aatteet sekä poliittiset rakenteet. Suomessa tämä kehitys on saanut jokseenkin valmiin muodon vasta viime vuosikymmeninä.

Yhteiskunnan vähittäisessä ”rationalisoitumisessa” voi Venäjän tapauksessa olla kysymysmerkkejä. Hallitsevasti luonnonvarojen hyödyntämiseen suuntautunut talous ei ole ”rationaalista” markkinoiden dynamiikan mukaisesti toimivaa taloutta, eikä tämä talous ehkä edellytä ja tuota muita rationaalisia instituutioita. Luonnonvarojen hyödyntäminen talouden muotona voi päinvastoin olla varsin ”epärationaalista” ja tuottaa muita sitä vastaavia epärationaalisia ilmiöitä ja toimintajärjestelmiä.

Raaka-aineisiin pohjautuva talouskasvu voi jopa heikentää instituutioita. Kasvu ei suoranaisesti ole seurausta talouden toimintaympäristön vahvistumisesta. Kun luonnonvaroista tulee rahaa ilmaiseksi, tarvetta uudistaa rakenteita ja ryhtyä töihin ei ole. On jopa spekuloitavissa, että raaka-aineisiin nojaava talouskasvu ja poliittisen hallinnan autoritaarinen kehityssuunta voisivat olla kytkeytyneitä. Kun rahaa on saatavissa tuotantoon investoimatta, oleellista on, miten kukin taho arvoa jaettaessa sijoittuu. Rakenteiden rationalisoitumisen sijasta vielä aiemmastakin kuumeneva ilmiö on eriytymätön, funktioton poliittis-taloudellinen valtataistelu.

Jos Venäjän talous on raaka-aineiden hyödyntämistä, tuottaako ja tarvitseeko tällainen talous vakinaista oikeusjärjestystä? Millainen on taloutta Venäjällä vastaava poliittinen järjestys? Kun arvo on valmiina olemassa luonnonvarojen muodossa, keskeistä on, kuka luonnonvaroja voi hallita ja yksityistää ja kuka tulot näistä saa.

Näin muodostuu Venäjän yhteiskuntaelämälle ominainen voimakas valtataistelu. Ryhmäkunnat ja verkostot, jotka pyrkivät mukaan jakoon, edustanevat näissä olosuhteissa eräänlaista kansalaisyhteiskuntaa. Muiden rakenteiden muodostumista ei ole ehkä odotettavissa ja muun tarjoileminen Venäjälle on ehkä keinotekoista.

Talouden rakenteet ja poliittinen hallinta olisivat siis keskinäisesti kytkeytyneitä. Nykyisen poliittisen hallinnan olosuhteissa ja toimesta talouden voi olla vaikea monipuolistua. Poliittiset rakenteet taas tuskin muuttuvat, ellei talous monipuolistu.

Pullamössöstä funktionaalisiin rakenteisiin

Venäjän yleinen ongelma on siis yhteiskunnan osajärjestelmien määrätynlainen kytkeytyneisyys ja tästä seuraava näiden funktionaalisuuden heikentyminen. Venäjän rakenteet ovat funktiotonta tai vain heikosti funktionaalista sotkua. Politiikka ja hallinto ovat monille näissä järjestelmissä mukana oleville enemmän tai vähemmän liiketoimintaa. Palkitsevinta liiketoimintaa voi taas olla Venäjän rikkauksista saatavan arvon poliittinen tavoittelu. Politiikkaa ja liiketoimintaa aitoina näille kuuluvina funktionaalisina rooleina ei erityisen selvästi ole.

Valta on keskeinen resurssi hankkia varallisuutta. Rahalla on taas ostettavissa valtaa. Hienompi kysymys on, onko valtaa enemmän johtavilla poliitikoilla vai oligarkeilla (vastaavasti on kysyttävissä, onko rahaa enemmän oligarkeilla vai johtavilla poliitikoilla), mitä Putinin ja Hodorkovskin konfliktissa juuri mitattiin.

Keskeinen oikeutta jakava voima Venäjällä on valta. Toinen oikeutta määrittelevä mahti on raha. Oikeusjärjestelmää selkeästi rahasta ja vallasta irtautuneena ammattimaistuneena instituutiona ei vielä ole. Yksityisestä elämänalueesta selkeästi eriytynyttä julkista aluetta ei samoin vielä ole. Vallassa oleva poliittinen johtajisto ei edusta vain yleistä etua, vaan ajaa myös omaansa. Yksityinen omistus on yhä edelleen vaakalaudalla ja tätä on uusinnettava ylläpitämällä suhteita valtarakenteisiin.

Institutionaalista kehitystä olennaisella tavalla olisi eriytymättömyyden vähentyminen ja siten yhteiskunnan osajärjestelmien funktionaalisuuden vahvistuminen. Miten tämä kehitys voisi edetä?

Muutosta voisi siis tuottaa Venäjän talouden monipuolistuminen ja markkinavaraisesti toimivan yrityssektorin volyymin ja painoarvon vahvistuminen. Funktionaalisia rooleja selkeyttäisi myös oikeushallinnon eli mm. tuomioistuimien täysi itsenäistyminen poliittisen vallan ja rahalla ostettavuuden vaikutuksesta.

Eräs keino olisi selvästi erottuvan poliittisen johtamisen muodostaminen Venäjälle. Todella ja vain yhteiskunnan yleisiä poliittisia asioita hoitavan instituution vahvistuminen johtaisi tämän instituution selvään erottumiseen yksityiselämästä ja taloudesta ja myös politiikkaa tehokkaasti ja ammattimaisesti toimeenpanevan hallintoinstituution voimistumiseen. Tässä mielessä Putinin hallinto pyrittyään voimistamaan poliittista hallintaa oli aivan oikealla tiellä. Paras ja täydentävä menetelmä tämän tavoitteen saavuttamiseksi olisi kuitenkin poliittisen demokratian ja kansalaisyhteiskunnan vaikutuksen voimistuminen.

Ilmari Larjavaara

Kirjoittaja on Valtiotieteiden tohtori ja toimii Erikoistutkijana Itä-Suomen Yliopistossa (Kuopio). Kirjoittaja tutkii rakenteiden ja instituutioiden muutosta ja kehitysmahdollisuuksia Venäjällä.