Presidenttiehdokkaiden Venäjä-politiikka

Suomen EU-puheenjohtajuuskausi loppuvuodesta 2006 osuu Atlantin ylittävien suhteiden uudistumisvaiheeseen: EU:n kriisinhallintaohjelman taisteluosasto määritellään lopullisesti, Euroopan uusia sotilaallisia voimavaroja kehitetään ja EU:n Venäjä-politiikan tulevaisuudesta tehdään päätökset. Presidenttiehdokkaat poikkeavat merkittävästi toisistaan ilmauksissaan.

Halosen mukaan suhteet ovat hyvät

SDP:n presidenttiehdokas, presidentti Tarja Halosen mukaan useimmilla suomalaisilla on muistissa Venäjän pelko, koska sodat ja hallat ovat tulleet idästä (Iltalehden 25-vuotisjuhlanumero). Pelkojen kanssa pitäisi nyt kuitenkin jo elää järkevästi. Naapurina ei ole enää Neuvostoliitto eikä Tsaarin Venäjä. Suomi ja Venäjä jakavat ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta (STT, MTV 1.10.2005). Putinin hallinto on paljon parempi kuin mitä suomalaiset 15 vuotta sitten skenaarioissaan epäilivät Venäjälle syntyväksi. Keskustelu EU:n turvatakuista ja Suomen turvallisuusvajeesta on tarkoitushakuista, ”vähän kotikeittoista” (Turun Sanomat 2.10.2005). EU:sta ei olla kehittämässä puolustusliittoa siinä mielessä, että sillä olisi alueellisen puolustuksen komentorakenne. Nato-intoilijoiden tähden on EU-maissa syntynyt valitettava ”häilyvä kuva” Suomen omasta politiikasta.
Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Hiski Haukkalan (Viikko Häme 1/2005) mukaan Suomen Venäjä-politiikkaa on leimannut Halosen aikana halu piilottaa mahdolliset konfliktit auliisti maton alle. Jos kiistoja suhteissa Venäjään nousee esiin, Suomi vetoaa EU:n yhteiseen Venäjän politiikkaan, joka estää erilliset keskustelut Moskovassa: ”Ongelma on se, että Venäjällä on poliittisia tavoitteita Euroopassa ja Euroopan unionissa. Siitä tulee kitkaa. Suomi ei pääse politiikkaa ja kiistelyä karkuun vain sanomalla, että kahdenväliset suhteethan ovat hyvät ja kauppa kasvaa” (Viikko Häme 1/2005). Haukkala luonnehtii Halosen vierailua Pietarissa 14.12.2004 skitsofreeniseksi. Yhtäällä vakuutetaan, ettei Suomen ja Venäjän välillä ole mitään kiistaa, mutta Putinin EU-erityisedustaja Sergei Jastrzhembski oli juuri lausunut arvionsa russofobiasta. ”Mäntyniemessä eivät valot pala yömyöhään Halosen miettiessä kuumeisesti itäisen naapurimaan politiikan uusia käänteitä niin kuin ne saattoivat palaa Tamminiemessä presidentti Urho Kekkosen aikana”.
Alexander Stubbin analyysi (Iltalehti 12.9.2005) on samansuuntainen. Venäjä olisi muuttunut autokratiaksi eikä maailma muutoinkaan kehittynyt presidentti Halosen toivomaan suuntaan. Tästä syystä Halosen kaudella Suomen ulkopolitiikkaa on leimannut reunaehdot, varaumat ja suurten länsivaltojen kritisointi. Ainut kansainvälinen hanke, jossa Suomi olisi varauksitta mukana, olisi Helsinki-prosessi, tarkoitus hallita globalisaatiota.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Suvi-Anne Siimes (Iltalehti 14.9.2005) puolustaa Halosta. Asialistalle ovat nousseet ihmisoikeudet, siviilikriisinhallinta ja maailmanlaajuisen oikeudenmukaisuuden kysymykset, koska tulevaisuus riippuu ”yhä enemmän kidutuksen kieltoa koskevasta ehdottomuudesta ja kansalaisten perusoikeuksien turvaamisesta kuin siitä, miten monta maamiinaa tai toimivaa panssarivaunua on Suomen asevarastossa”.
Halonen on ilmoittanut, että Baltian maissa asuvien venäläisten ihmisoikeuskysymykset eivät nouse prioriteetteihin Suomen EU-puheenjohtajuuden aikana.

Hautala kokee Putinin ongelmaksi

Seura-lehden (27.5.2005) haastattelussa Vihreän liiton presidenttiehdokas, kansanedustaja Heidi Hautala kutsuu presidentti Putinin Venäjän tilannetta hälyttäväksi: ”Olen äärettömän huolissani. Oikeusvaltion edistäjiä joutuu Venäjällä syytteeseen valtiopetoksesta. Aion yhteistyössä muiden kanssa järjestää eduskunnan tiloissa tilaisuuden, jossa Venäjän oikeusvaltion alennustilaa käsitellään nimeltä mainittujen tapausten pohjalta.”
Hautalan mukaan on vain surullisen vähän (yhtä rohkeita) suomalaispoliitikkoja, jotka uskaltautuvat kriittiseen keskusteluun Venäjän tilasta. Putinin olisi leimannut terrorismin vastaisen sodan varjolla terroristeiksi myös vapaustaistelijat. Hautala vaati ProKarelia seminaarissa 23.5.2005, että nykyisen Venäjän tulisi tunnustaa Neuvostoliiton ja Saksan liittoutuminen sekä jako Itä-Euroopan kahteen etupiiriin elokuussa 1939. Putin rakentaisi ”aggressiivista suurvaltaidentiteettiä”. Putin esiintyisi mielellään ”poseerauskuvissa” Italian pääministeri Berlusconian, Saksan liittokansleri Gerhard Schröderin, Ranskan presidentti Jacques Chiracin tai Espanjan pääministeri Jose Luis Rodriguez Zapateron kanssa, koska ”nämä suurten EU-maiden johtajat ovat hänelle kaikki kaikessa ja varmasti myös kulissi, jota vasten hän voi rakentaa sitä mainitsemaani venäläistä uutta identiteettiä, jossa on meitä huolestuttavia piirteitä”.
Pohjoisessa ulottuvuuden ympäristökumppanuus sekä sosiaali- ja terveyskumppanuus ovat Hautalan mukaan parhaat välineet uhkaavien ongelmien ratkaisemiseen. ”Kun puhutaan sosiaalisesta pääomasta, emme voi ummistaa silmiämme sosiaalisen ympäristön rapistumiselta. Venäjän ja Karjalan tasavallan matala elintaso kertoo osaltaan sosiaalisen pääoman erittäin huonosta tilasta. Suomi on edistänyt alueella sosiaali- ja terveysalan yhteistyötä. Myös kaksoiskaupunkikokeilut ovat kannatettavia.” Viisumivaatimusten asteittainen helpottaminen on ennaltaehkäisevää turvallisuuspolitiikkaa sen jälkeen kun kansainvälisen rikollisuuden leviämisen huoli poistuu. ”Parhaita tapoja vapautua menneisyyden uhkakuvista on, että tavalliset suomalaiset ja venäläiset kiinnostuvat toisistaan”. Tämän hetkisen Venäjän yhteiskunnallinen kehitys on ongelmallinen (6.10.2005).
Hautala moittii Halosen Venäjä-kuvaa liian optimistiseksi. Sitä vastoin Hautala nostaa esille Marin tasavallan. Hän tahtoisi EU:n vahvistavan politiikkaa Tšetšenian sodan ratkaisemiseksi (17.2.2005). Venäjä olisi taantunut Neuvostoliittoa muistuttavaan tilaan: tiedotusvälineiden vapautta rajoitetaan ja Tšetšenian sotaretkeä paikataan ”sirkushuvien avulla”. Venäjällä on palattu myös historian kirjoituksessa Gorbatshovia edeltäneeseen aikaan. ”Venäjän arvaamattomuus ja vaarallisuus liittyy hyvin paljon siihen, ettei Venäjällä ole käsitelty menneisyyttä. Nato-jäsenyys ei tässä auta, vaan pikemminkin se, että me suomalaisina ja eurooppalaisina voisimme olla edesauttamassa sitä, että tällainen menneisyyden hallinta Venäjällä käynnistyy” (23.5.2005).
Helmikuussa 2005 lähettämässään kirjeessä yhdessä Vihreän liiton, Suomi-Tshetshenia-seuran ja Suomen PEN kanssa Novaja Gazeta-lehdelle Hautala tituleeraa Aslan Mashadovia Tšetšenian väestön presidentiksi. Mashadovin erityisedustaja Ahmed Zakajev oli kutsuttu Helsinkiin 21.1.2005. Hautala moittii, että Venäjä väärinkäyttää Interpolia estääkseen Zakajevin liikkumisen vapautta. Tšetšenian konflikti olisi merkittävä syy koko Venäjällä parhaillaan lisääntyvään kansalaisyhteiskunnan repressioon. Hautala aikoo toimia entistä aktiivisemmin venäläisten ihmisoikeuksia ja kansalaisvapauksia puolustavien ihmisten ja järjestöjen tukena. Hautalan (27.1.2005) mukaan Venäjän viranomaiset levittävät vaarallista rasismia.

Kallis toimisi Venäjän olojen muuttamiseksi

Kristillisdemokraattien presidenttiehdokas Bjarne Kallis kertoi 17.6.2005, ettei ulko- ja turvallispolitiikan alalla ole varaa virheisiin. Hän painotti sotilaallista liittoutumattomuutta, johdonmukaista ulkopolitiikkaa ja aktiivista toimintaa EU:ssa. Venäjän kehitys demokraattiseen suuntaan olisi Euroopalle ja Suomelle hyvin tärkeää. Kallis tahtoisi kuitenkin reagoida avoimesti naapurimaan tilanteisiin. ”Demokraattista kehitystä tulee tukea suhtautumisella Venäjään samalla tavalla kuin muihin valtioihin. Johdonmukaiseen politiikkaan ei sovi nöyristely yhtä vähän kuin isottelukaan. Asioita ei pidä liioitella eikä ylidramatisoida, muttei niitä myöskään saa vähätellä. Ilman avoimuutta ja asiallista suhtautumista asioihin, ei luottamuksellisia suhteita synny. Kipeistä asioista on parempi puhua avoimesti kuin niistä vaieta. Tämä pätee varsinkin silloin, kun kehitys on menossa väärään suuntaan.”
Suomen tulisi reagoida toimenpitein, jos Venäjällä kehitys menee huonoon suuntaan. Reagointi ei ole sekaantumista toisen valtion sisäisiin asioihin. Poliittinen järjestelmä on Kalliksen mukaan kulkemassa Venäjällä valitettavasti enemmän diktatuuriseen kuin demokraattiseen suuntaan. ”Vaikka presidentti Putin on sanonut kunnioittavansa oikeusvaltiota, osoittavat teot jotain aivan muuta” (17.6.2005). Kallis liittyy kritiikkiin Hodorkovski-oikeudenkäyntiä vastaan. Kallis ei sano kokevansa russofobiaa, vaan kertoo tunnustavansa Venäjän lähinaapurina ja suurina raaka-ainevarallisuutta omaavana maana mahdollisuudeksi. Venäjä muodostuisi mahdollisuudeksi ”vain, jos Venäjä kehittyy demokraattiseksi oikeusvaltioksi. Sitä kehitystä tuetaan paremmin nostamalla ongelmat pinnalle, kuin lakaisemalla ne maton alle”.
Suomen tulisi nostaa profiilia ulkopolitiikassa tekojen kautta: ”Vastuu kanssaihmisestä ei tunne rajoja ja ihmisoikeusloukkauksiin pitää puuttua riippumatta siitä, missä niistä esiintyy. Kaipaamme lisää aitoutta ja avoimuutta Venäjä-suhteisiin.” Kallis korosti myös 1.10.2005, että lähinaapuri Venäjä muodostuu Suomelle mahdollisuudeksi ”vain – ja korostan vain – jos Venäjä kehittyy demokraattiseksi oikeusvaltioksi”. Hän moitti demokratisointiprosessin taantumista.
Kallis luottaa EU-puolustukseen (MTV:n uutiset 19.7.2005), muttei ilmoittaudu Nato-intoilijaksi. ”Perinteisen suursodan näkökulmasta Nato parantaa turvallisuutta. Pelkään, että terrorismin osalta käy päinvastoin” (31.7.2005). Kallis näkee pysyvän sotilaallisen uhan idässä ja vastustaa sen vuoksi jalkaväkimiinoista luopumista: ”Suomessa ei astu miinaan muu kuin vihollinen” (Ruotuväki, 11/2004). Kallis on moittinut Vanhasen kantaa turvatakuukysymyksestä epäjohdonmukaiseksi (MTV3-STT 10.9.2005). Kallis (28.9.2004) oli tyytymätön turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon niukkaan kuvaukseen Venäjän kehityksestä. Koko EU:n ja Suomen tulisi tehdä kaikkensa, jotta demokratian kehitys Venäjällä kulkisi oikeaan suuntaan, demokratia vahvistuisi ja Venäjä suuntautuisi enemmän länteen. Hän kysyy, millaisia vaikutuksia syntyy Suomen puolustuspolitiikalle, jos Venäjän kehitys ei ole toiveiden mukainen.
Venäjän on kannettava oma vastuunsa niin ympäristökysymyksissä kuin investointiasioissakin: ”EU on kovin hyväntahtoisesti ottanut kantaa ison osan tuosta vastuusta ja mm. investointirahaa on Venäjälle annettu varsin löyhäkätisesti” (12.3.2004).

Lax tahtoo Naton avulla eroon suomettumisesta

Ruotsalaisen kansanpuolueen presidenttiehdokas, europarlamentikko Henrik Laxin mukaan Suomen Nato-jäsenyys olisi suomalaisille psykologisesti tärkeä keino päästä pois suomettumisen varjosta (MTV3-STT 3.10.2005). Venäjän johto olisi jo ajan sitten tottunut ajatukseen Suomen liittymisestä Natoon. Myös vahva yhteys muuhun Pohjolaan tukisi mahdollisuuksia rakentaa siltoja myös Baltian maihin ja Venäjälle.
Lax on reserviläisaktiivi, joka on toiminut 1992–1998 Reserviupseeriliiton liittovaltuuston puheenjohtajana. Hän on ollut aktiivinen maanpuolustuskeskustelussa ja vastustanut jalkaväkimiinoista luopumista: ”Emme voi tietää, milloin Venäjä muuttuu uhkaksi” (Ruotuväki 11/2004).
Parlamentin keskustelussa pohjoisen ulottuvuuden tulevaisuudesta Lax (8.9.2005) muistutti Itämeren alueen suurista mahdollisuuksista taloudellisessa kehittymisessä ja ympäristöpoliittisista haasteista. ”Hyvinvoiva unioni tarvitsee hyvinvoivan Itämeren alueen”. Venäjän saaminen mukaan on tärkeää. EU:n osallistuminen Pietarin jäteveden puhdistamiseen on jo symbolisesti tärkeää. Lax pahoittelee, että pohjoinen ulottuvuus on nähty sisäisenä suomalaisena asiana.
Lax (21.1.2005) katsoo, ettei Tšetšenian sodan ratkaisua voi tapahtua ilman kansainvälistä rauhanaloitetta. Yksi vaihtoehto olisi EU:n johtama operaatio. Operaatioon voisi liittää rauhanturvajoukot. ”Pohjoismaiden tulisi aktiivisesti tarjota diplomaattista apua, jotta Kaukasian solmu saataisiin avattua. Venäjän ja Tšetšenian kansojen välinen luottamus ei ole rakennettavissa uudestaan ilman ulkopuolista sovittelua. Suomi yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa tulisi käydä läpi parhaimmat voimansa voidakseen esittää rauhanaloite”. Laxin mukaan konfliktin juuret ulottuvat 200 vuotta taaksepäin. On huolestuttavaa, ettei kukaan tartu kysymykseen, jotta päästäisiin pois mielettömästä tappamisesta.
Lax vaatii Venäjää tunnustamaan Baltian pakkoliittäminen (MTV3-STT 30.7.2005). Hänen mukaansa venäläisten haluttomuus on vakava este Itämeren alueen yhteistyölle. Putinin vierailun alla antamassaan lausunnossa Lax vaati Halosta tekemään selväksi, ettei alueellinen yhteistyö voi rakentua vääristetyn historian varaan. ”Suomen ja Venäjän välinen ilmapiiri puhdistui ratkaisevasti, kun Kremlin johto tunnusti Neuvostoliiton aloittaneen talvisodan hyökkäämällä Suomeen. Baltialla on samanlainen tarve Neuvostoliittoon liittämisen osalta, eikä suhde Venäjään normalisoidu ennen kuin he kokevat, että ovat saaneet tämän tunnustuksen.”

Niinistö tahtoo irti Venäjän vähättelystä

Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö (MTV3-STT 18.9.2005) moittii Suomen ulkopolitiikan passiivisuutta. Passiivinen odottaminen johtaa tyytymiseen toisten, aktiivisten osapuolten muodostamaan lopputulokseen. Suomen Venäjä-politiikassa tarvitaan kahdenvälisesti aktiivisempaa otetta.
Niinistön mukaan Euroopassa on nyt tilaus puhua turvallisuuspolitiikasta: turvatakuita koskevat artiklat EU:n perustuslaissa hyväksyttiin yksimielisesti ja kriisinhallinta etenee. Vanhasen vastakkaiset arviot olisivat käsittämättömiä eurooppalaisista turvarakenteista käsin (MTV3-STT 10.9.2005). Niinistö tahtoo Suomelle aktiivista roolia Euroopan turvallisuusratkaisuissa (EU 2015-seminaari 29.4.2005).
EU:n suhtautuminen Venäjään pelkästään naapuruussuhdeohjelman mukaisesti tavanomaisena naapurina on ”paha ajatusharha”. EU on rakentanut ystävien rinkiä ympärilleen, mutta hitaimmin on yhteys rakentunut Venäjän kanssa. ”Venäjään ei voi soveltaa samaa naapuruusoppia kuin Välimeren tai Balkanin maaryhmiin. Venäjän poliittinen vaikutusvalta edellyttää sen tunnustamista tasavertaiseksi keskustelukumppaniksi. Lisäksi sen taloudellinen vaikutusvalta, luonnon - ja energiavaroineen, on väistämättä kasvamassa” (29.4.2005). Niinistön mukaan Suomen puheenjohtajakauden tavoitteena tulisi olla irtautuminen ajatusharhasta, jossa Venäjää pidetään vain osana tavanomaista naapuruussuhdepolitiikkaa.
EU ja Venäjä ovat sopineet tiiviimmän yhteistyön rakentamisesta neljän yhteisen alueen toimintatavan pohjalta: yhteinen talousalue; yhteisen oikeuden, vapauden ja turvallisuuden alue; yhteisen ulkoisen turvallisuuden alue ja yhteisen tutkimuksen, opetuksen ja kulttuuriyhteistyön alue. Niinistö pitää pakettia kunnianhimoisena.
”Venäjä on meille strateginen kumppani kun katsotaan tulevaisuuteen. Enkä tarkoita pelkästään sitä, että Eurooppa on ja tulee enenevästi olemaan riippuvainen venäläisestä öljystä ja kaasusta” (29.4.2005). Venäjä ja yhteinen talousalue ovat mahdollisuus laajentaa eurooppalaisten yritysten tuotantoa ja vientiä, kun Länsi-Euroopan talous yskii reilun prosentin kasvuluvuissa ja Venäjän kasvaa kohisten yli viiden prosentin vauhtia. Venäjän strateginen merkitys on ”vielä suuremmassa määrin totta Suomelle”. ”Tämän päivän suomalaisessa politiikassa katse osuu liian harvoin Venäjälle ja jos osuukin, niin yleensä keskustelu kääntyy siihen, että voidaanko sinne edes itse katsoa, kun kerran ollaan mukana EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.”
Suomen Venäjä-suhteet eivät tulisi aina kiertyä Brysselin kautta, vaikka EU:n tuleekin käyttää yhteistä ääntä suhteessa Venäjään. Tiivis yhteistyö sitoo yhteen myös alueilla, jotka eivät kuulu EU:n yhteiseen politiikkaan. Pohjoisen ulottuvuuden menestys ja tulokset ovat kiinni Suomen omasta aktiivisuudesta EU-politiikassa. Pohjoisen ulottuvuuden politiikan hankkeet ovat jääneet jälkeen siitä, mitä ne olisivat voineet olla. ”Pohjoisen ulottuvuuden ongelmana on ollut se, ettei se ole juuri muita jäsenmaita kiinnostanut, eikä sille siksi ole tosiasiassa paljon resursseja saatu. Tarvitaan lisää rahoitusta, hankkeita ja poliittista tukea” (29.4.2005). Tilanne uhkaa heikentyä nykyisen rahoituskauden päätyttyä vuoden 2006 lopulla, jolloin ainoaksi rahoitusinstrumentiksi jää naapuruuden- ja kumppanuuden väline ENPI.

Soinin mukaan venäläinen haluaa työtä, rakkautta ja turvaa

Perussuomalaisten presidenttiehdokas Timo Soinin mukaan todellinen turvatakuu syntyy vain siitä, että Suomi pitää oman puolustuksen kunnossa. ”Tämä tarkoittaa sitä, että puretaan virheelliset jalkaväkimiinapäätökset ja panostetaan itsenäiseen puolustukseen ja sellaiseen ulkopolitiikkaan, että emme joudu vaikeuksiin ja suurvaltakonflikteihin” (MTV:n uutiset 14.7.2005). Nato-jäsenyys heikentää turvallisuutta, koska silloin syntyisi 1300 km:a sotilasliiton rajaa Venäjän kanssa (31.7.2005).
Venäjän haasteena on oikeusvaltioksi kehittyminen. Venäjää ei saa käsittää eikä kohdella ”siirtomaana”. Suomen Venäjä-suhteita ei saa jättää EU:n hoidettavaksi. ”Me luulemme, että Pohjoinen ulottuvuus on suuri asia, mutta EU ei ole valitettavasti mukana.” Venäjän markkinoiden koko, energiayhteistyö, Itämeri ja Koiviston satama sekä monet muut seikat tekevät Venäjästä äärettömän tärkeän Suomelle. ”Suomalaisten täytyy ottaa myös huomioon - kaikessa kunnioituksessa Suomen taisteluille -, että myös venäläinen haluaa työtä, rakkautta ja turvaa” (Soini, puhelinhaastattelu 3.10.2005). Soini ilmoittaa tahtovansa Karjalan toki takaisin, mutta ensimmäiseksi ”Karjalan kehittämiseksi on havaittava rajattomat yhteistoiminnan mahdollisuudet” (puhelinhaastattelu 3.10.2005). Lokakuun alussa tehtyä Venäjän ja EU:n päätöstä helpottaa liikemiesten, opiskelijoiden ja diplomaattinen viisumikäytäntöä Soini kommentoi sanoilla ”periaatteessa kyllä, mutta”.
Soini kertoo menevänsä Moskovaan Suuren valiokunnan delegaatiossa 26.10. Hän on mielistynyt venäläiseen 1800-luvun populistitraditioon, jossa oppineiden piti hakeutua kansan pariin.

Vanhasen Suomi on sillanrakentaja

Keskustan presidenttiehdokas, pääministeri Matti Vanhasen mukaan Suomella on oltava Venäjä-politiikka. ”Tätä politiikkaa hoidetaan kahdenvälisesti, kuten naapureilla on tapana, ja osana EU:ta. Suhteet ovat väline, eivät itsetarkoitus” (30.11.2004). Suomen kannalta ”suuri osa Venäjä-asioista kuuluu kahdenvälisten suhteiden piiriin”. ”Kaksi raidetta – EU:n Venäjä-politiikka ja Suomen kahdenväliset Venäjä-suhteet - eivät saa olla ristiriidassa”. ”On Suomen edun mukaista, että Venäjällä vallitsee aito demokratia, markkinatalous ja oikeusvaltio. Tällainen Venäjä on kestävällä tavalla vakaa ja hyvinvoiva. Ilman demokratiaa ei ole aitoa vakautta”. Vanhanen on surullinen Venäjän demokratian kehityksestä: ”Demokratia, markkinatalous ja oikeusvaltio eivät ole Venäjällä vielä täydellisiä. Demokratia ja oikeusvaltio eivät ole vain sanoja paperilla, vaan lait ja periaatteet vaativat toimeenpanoa ja niiden hengessä toimivaa hallintoa. Toimiva kansalaisyhteiskunta on demokratian kivijalka. Viime aikoina Venäjän poliittista järjestelmää on muutettu ja keskitetty”. Vallan keskittäminen olisi nähty Venäjällä keinoksi saada parempi ote terrorismin ja väkivallan ongelmiin. Ylen TV1:n Lauantaiseura-ohjelmassa Vanhanen kyseenalaisti Niinistön arviot turvallisuusvajeesta ja -takuista. Venäjä ei muodosta Suomelle sotilaallista uhkaa (10.9.2005).
UPI:n tutkija Henrikki Heikka (Presso 7.5.2005) on kiinnittänyt huomiota Vanhasen visioon Atlantin ylittävästä yhteistyöstä. CSIS-tutkimuslaitoksen julkaisemassa eurooppalaisten ja amerikkalaisten huippujohtajien ideapaperissa nostettiin yhdeksi transatlanttisen yhteistyön lähivuosien painopistealueeksi EU:n ja Naton yhteinen Venäjän-politiikka, ”euro-atlanttinen itäpolitiikka”. Vanhanen käyttää samoja ilmauksia Venäjän ja EU:n taloudellisen integraation syventämisestä, Venäjän demokratisoitumisen edistämisestä sekä Venäjän ja lännen energiayhteistyön kuvauksista. Yhteistyö Washingtonin kanssa olisi edellytys tehokkaalle Venäjä-politiikalle.
Suomen tehtävänä ei ole toimia Venäjän kunniakonsulina EU:n sisällä, mutta Suomi voi toimia luontevana sillanrakentajana. EU:n ja Venäjän välinen todellinen strateginen kumppanuus, kauppa ja yhteistyö uudistavat Venäjää. ”Venäjän nousu edellyttää mittavaa taloudellista ja yhteiskunnallista uudistumista. Läheinen yhteistyö EU:n kanssa voi auttaa Venäjää. Venäjää ei nosta länsimaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi öljy vaan venäläiset. Tässä EU haluaa olla Venäjän tuki ja sparraaja”.
”Olisi erikoista, jos suuresta ja kehittyvästä naapurimaasta ei kasvaisi Suomen merkittävintä yksittäistä talouskumppania. Tiivistyvät taloussuhteet vahvistavat myös muuta vuorovaikutusta maidemme välillä. Turismi, työssäkäynti, kansalaisyhteiskunnan, kulttuurin ja tieteen yhteydet ovat oikeutetusti saamassa takaisin entisen merkityksensä. Myös maahanmuutto Venäjältä Suomeen on luontevaa vuorovaikutusta” (30.11.2004). Venäjän viisumivapaudelle ei voi asettaa aikataulua. Vallitseva viisumikäytäntö on sopiva, koska ”on tärkeätä varmistaa, ketkä tulevat tänne” (Kaleva-plus 27.4.2004).
Vanhasen mukaan Venäjän kieltä opiskellaan Suomessa luvattoman vähän. ”Sama puute koskee ikävä kyllä myös muuta Venäjän tuntemustamme. Kannattaa olla itsekriittinen sen suhteen kuinka hyvin tunnemme nopeassa muutoksessa elävää Venäjä”. Investointeja on Suomesta Venäjälle yhä vähemmän kuin Viroon. ”Uskon, että Venäjän hallinnon ja oikeusjärjestelmän uudistukset ja WTO-jäsenyys luovat pohjan lisääntyville investoinneille myös Suomesta. Hyvä investointisuojasopimus olisi olennainen askel.” Vanhanen pitää tärkeänä Saimaan-kanavan vuokrasopimuksen jatkoa. ”Olen kiirehtinyt neuvotteluja, jotta asiaan saadaan selkeys. Kaakkois-Suomen elinkeinoelämä tarvitsee suunnitelmiaan varten varmuuden siitä onko kanava tulevaisuudessa käytettävissä vai ei.”
Vanhanen tahtoo, ettei Pohjoinen ulottuvuus olisi vain Suomen politiikkaa, vaan EU:n yhteistä politiikkaa. Komission vetovastuulla Pohjoinen ulottuvuus on tuottanut tuloksiksi Pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuuden ja Pohjoisen ulottuvuuden sosiaali- ja terveysalan kumppanuuden. Pohjoinen ulottuvuus ei ole kuitenkaan vielä lunastanut lupauksiaan. Rahavarat ovat jo ”huojenemassa ja jatkositoumuksia on ollut vaikea saada”. Tulevat ohjelmat tulisikin kehittää tiiviissä kumppanuudessa Venäjän kanssa. Venäjän kanssa on osattava toimia aktiivisesti (16.4.2005). ”Suomen tulee huolehtia siitä, että EU:n Venäjä-politiikka huomioi meidän etumme. Pohjoinen ulottuvuus liittyy tulevaisuudessa yhä enemmän nimenomaan EU:n Venäjä-politiikkaan” (23.4.2005). EU:n laajentuminen ei uhkaa pohjoista ulottuvuutta. Vanhanen väistää kuitenkin kysymyksen siitä, olisiko syytä tavoitella pohjoiselle ulottuvuudelle omaa momenttia EU:n budjetista (Kaleva-plus 27.4.2004).

Juha Molari
►e-mail