Pietaristako ravikeskus ?

Lämminveriravurien aikakauden Suomessa katsotaan alkaneen 1959 kun Silloisen Neuvostoliiton päämies Nikita Hrutsev lahjoitti valtioiden välisenä ystävyyden eleenä presidentti Urho Kekkoselle synttärilahjaksi muutaman ravurin. Toki lämminverisiä Suomessa oli ennen tuotakin, mutta Kekkonen oli voimakkaasti vaikuttamassa niiden saamaan kilpailuoikeuteen. Tuo ystävyydenele kuitenkin aikaansai kestävät kauppasuhteet ja ravimiesten yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista oli Moskovan suuri hevoshuutokauppa ja Rauhanajo Moskovan raviradalla. Kahdesti olin noilla matkoilla mukana.

Seuraavan vuosikymmenen ajan suomalainen lämminveriravurikanta perustuikin pitkälti venäjäntuonteihin. Ravi yhteistyö maitten välillä lisääntyi ja ”maaotteluita” järjestettiin rajan molemmin puolin. Tietenkään suppea kalustomme ei kestänyt vertailua ja niinpä vieraat veivätkin leijonanosan palkintokakusta ja ilmeisesti myös totovoitoista.
Kun lämminverisille alkoi olla riittävästi lähtöjä, suuntasivat uskaliaimmat hevosmiehet ostosmatkat Ruotsin ja Venäjän lisäksi myös ”suuren rapakon taakse” kilpailukykymme nostamiseksi. Sieltä tuotiin niin sukuvarsoja kuin elämänsä ehtoopuolella olevia startti- ja siitoshevosia joiden osuus jalostuksessa venäläisrotuisten tammojen kanssa oli perusta Suomen lämminverikannan kasvulle. Joitakin vuosia kilpailu raveissakin pysyi ”tasapäisenä” pikkuhiljaa kuitenkin kallistuen suomalaisten eduksi. 1970-luvulla hevoskauppa Venäjältä Suomeen tyrehtyi. Raveissa naapuri joutui käyttämään vippaskonsteja voittaakseen ja harrastajien mielenkiinto lopahti. Oma mielenkiintoni sammui kun ravien järjestäjät Moskovassa pehmittivät radan jotteivät matala-askeliset ”amerikkalaisemme” pärjäisi. Järjestäjät eivät huomioineet joukkueeseemme kuuluneen kauneimman ja ilmeisesti nopeimman) koskaan syntyneen täysvenäläisen ori Sumgaitin joka voitti päälähdön. Kun lisäksi palkintorahojen kotiuttamisessa oli vaikeuksia oli tuo viimeinen matkani Moskovan raveihin, tähän asti. Totalisaattori, joka muualla on ravien suola ei kehittynyt Venäjällä eurooppalaisiin mittoihin eikä naapurin ravit enää jaksaneet kiinnostaa. Amerikkalais-sukuisten hevosten vienti Suomesta Venäjälle veti vielä joitakin vuosia kunnes hinnat karkasivat käsistä jotta toiminta olisi ollut kannattavaa.

Nyt yhteistyötä ollaan virittämässä uudelleen henkiin Hevosmiestaidot - projektin toimesta. Sopivasti Suomenhevonen 100 vuotta juhlavuoden yhteyteen liittyvästä projektista kertoo sen vetäjä Meri Vilenius: Hevosmiestaidot –hanke on Miehikkälän kunnan hallinnoima kolmevuotinen hanke, joka pyrkii säilyttämään vanhoja hevosmiestaitoja ja siirtämään niitä nuoremmille polville. Hanke toimii Kaakkois-Suomen, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon alueilla. Hankkeessa mukana ovat myös Kouvolan, Lappeenrannan ja Mikkelin raviradat sekä Harjun oppimiskeskus Virolahdella. Järjestämme erimuotoisia kursseja ja koulutuksia liittyen laaja-alaisesti hevosten hoitoon ja valmennukseen. Hanke markkinoi alueen hevososaamista Pietarin alueen hevosharrastajille. Kartoitamme suomalaista tarjontaa ja Pietarin alueen kysyntää. Pyrimme kehittämään kysyntää vastaavia hevosalan koulutus- ja matkailupaketteja. Etsimme Suomesta asiasta kiinnostuneita yhteistyötahoja. Haemme ravitalleja jotka ovat halukkaita ottamaan venäläisiä työharjoittelijoita oppimaan ravitaitoja. Etsimme erilaisia ja eritasoisia majoituspaikkoja Venäjältä tuleville hevosturisteille ja kurssilaisille.
Hanke on tarkoitettu sekä harrastajille että hevosalasta ammattia etsiville. Meri Vileniuksen mukaan vaikeuksiakin on ollut. Lähinnä niitä on ilmennyt työvoimaviranomaisten kanssa tulkintakysymyksissä siitä mikä on opiskelua, harjoittelua ja mikä työtä.

Vaikeuksista kerrottiin myös maamme johtaviin ravitalleihin kuuluvalta Kemppi-tallilta. Katja Suontausta: ”Siitokseen tulevien hevosten kanssa on ainainen paperisota. Samoin myytävien hevostenkohdalla. Spermakauppaa Venäjälle ei tallilla ainakaan vielä ole uskallettu ajatellakaan.” Yhteistyöhalusta ei tallilla ole puutetta. Myöskään Katja ei uskonut hevosaineksen Venäjällä huonontuneen, valmennusmenetelmät ja välineet ovat vain sieltä loistokkaalta 60-luvulta ja se ei riitä. Viranomaisten testiviidakon vähentäminen ja tuonti- ja vientilupien helpottaminen. Siinä lääke yhteistyölle.

Projektissa mukana ovat Lappeenrannan, Kouvolan ja Mikkelin raviradat. Lappeenrannan raviradalla on jopa venäjänkieliset kotisivut ja sijainniltaan rata lienee etulyöntiasemassa kasvattamaan liikevaihtoaan venäläispelurien ansiosta. Ja venäläisethän ovat maailman tunnetuimpia uhkapelureita. Kaikki tietävät Puskinin, Dostojevskin ja peleistä maineeltaan hurjimman- venäläisen ruletin. Lappeenrannan raviradan toiminnanjohtaja Kari Tiainen:
"Olen ollut mukana muutamassa projektissa yhteistyössä venäläisten hevosihmisten kanssa. Into ja halu työskennellä hevostalouden hyväksi on korkea. Olisi mielenkiintoista vielä joskus nahdä Pietarin alueella ensin päivittäistä Toto-pelitoimintaa esimerkiksi Suomen raveihin ja jatkossa jopa oma ravirata Pietarissa. Toteutuessaan Pietarin raviradalla olisi valtaisat vaikutukset koko Suomen ja Pohjoismaiden raviurheilulle. Olen jatkossakin innolla mukana yhteistyössä"

Haastattelin juttuuni joitakin veteraanivalmentajia jotka eivät välttämättä halunneet nimeään julkisuuteen mutta joilla oli toteuttamiskelpoisia ideoita, tässä niistä parhaita;

*Annetaan joitakin suomenhevosia peruskuntovalmennukseen Karjalaan. Talli ja hoitomaksut ovat pienemmät kuin Suomessa. Kunnossa ollessaan hevoset kilpailisivat Suomessa joko venäläis- tai suomalaisvalmentajan alaisuudessa.
*Suomalaiset takaisivat venäläisille täällä kilpailtaessa kilpailukykyisen kaluston niin kärryissä kuin nippelinappeleissakin.
*Kerran kesäästä sitte ajettais torella kilpaa, parahilla hevosilla – parahilla radoilla ja parhaalla kalustolla. Mitattais taso kummassakin maassa ja seuraaville vuosille voitais sitten kutsua tänne Suomeen orheja maailman huipulta”, sanoi pohjalaismies leveällä murteellaan.
*Jos Harjun ja Ypäjän oppilaitokset suuntaavat venäläisille suunnatun koulutuksen niin ettei kaikista koulutettaisi heti jotakin päällikköjen ”assistensseja” vaan työn raskaan raatajia jotka mittaamatta matkaa ja vahtaamatta kelloa jaksaisivat painaa pitkää päivää pölyisillä radoilla ja teillä niin homma palkittaisiin korkeina tuloina ja arvostuksena hyvinkin nopeasti.
*Venäläisiä valmentajaoppilaita ja harjoittelijoita voitaisiin palkata Suomessa eläkkeelle siirtyneiden tai pian eläköityvien valmentajien avuksi näin palveltaisiin hevosurheilun jatkumista molemmissa maissa.

Kun tämän jutun kirjoittamista minulle ”pappasarjan valmentajien” taholta ehdotettiin panin hanttiin vedoten noihin huonoihin kokemuksiin, tokaisi heistä muuan: ”Pirujako siitä välität, sehän oli Neuvostoliitto”. Nyt kun Pietarin ravirata on enää yhtä allekirjoitusta vailla (Moskova on siihen jo suostunut) niin tekisiköhän se kuvernööri sen nimikirjoituksen näillä messuilla. Vedonlyönnille Pietarin ravintoloissa ja muissa pelipisteissä on vilkuteltu vihreää ja toteutuminen on ilmeisesti vain ajan kysymys. Onko hevospelitauko ollut liian pitkä? Löytääkö kansa sen muun tarjonnan joukosta? Ilman peliä kaakkoisen raja-alueemme raviharrastus ei elvy. Nuo muut ehdotetut toimenpiteet ovat hyviä mutteivät yksin riitä. Hyvä siitä tulee kunhan muistetaan, että tyvestä puuhun noustaan.

Pentti Yrjönen