Sveitsi liittyi Schengen-alueeseen
Sveitsi on päättänyt liittyä EU:n sisäiseen vapaan liikkuvuuden Schengen-alueeseen 12.12.2008. Tuolloin rajatarkastukset Sveitsin ja vanhojen Schengen-maiden välisestä maaliikenteestä poistuvat. Lentoliikenteestä rajatarkastukset poistuvat ensi maaliskuun lopussa.
Sisäasiainministeriön mukaan Schengen-maiden ja Sveitsin kansalaisiin muutos vaikuttaa lähinnä rajatarkastusten poistumisena maiden välisiltä sisärajoilta. Vaikka rajatarkastuksia ei sisärajoilla ole, tulee kaikilla matkustajilla olla mukanaan hyväksytty matkustusasiakirja matkustaessaan Schengen-alueella.
Myös Schengen-alueella laillisesti oleskelevien ja tänne saapuviin kolmansien maiden kansalaisten matkustus helpottuu. Sveitsi alkaa myöntää Schengen-viisumeita, jotka oikeuttavat matkustamaan koko Schengen-alueella viisumin voimassaoloajan puitteissa.
Minkä tahansa Schengen-maan myöntämä oleskelulupa oikeuttaa oleskeluun koko Schengen-alueella tiettyjen määräaikojen puitteissa.
Schengen-alue käsittää nyt 22 Euroopan unionin jäsenvaltiota sekä Norjan, Islannin ja pian myös Sveitsin. Sisäasiainministeriön mukaan Sveitsin naapurivaltio Liechtenstein liittynee mukaan Schengeniin myöhemmin.
Edellisen kerran Schengen-alue laajentui noin vuosi sitten, kun sisärajatarkastukset maa- ja merirajoilla poistettiin suhteessa yhdeksään vuonna 2004 Euroopan unioniin liittyneeseen jäsenvaltioon.
EU:n jäsenvaltioista Kyproksen, Romanian ja Bulgarian sekä Schengenin säännöstöä osittain soveltavien Ison-Britannian ja Irlannin Schengen-valmistelut jatkuvat. Iso-Britannia ja Irlanti soveltavat muun muassa poliisiyhteistyötä koskevia Schengen-säännöksiä, mutta ne eivät tule näillä näkymin osallistumaan vapaan liikkuvuuden alueeseen.
Schengen-alueeseen liittyminen edellyttää arviointiprosessin läpikäymistä. Prosessissa tarkastetaan uuden Schengen-valtion kyky soveltaa Schengenin säännöstöä.
|