Obama ja Medvedev heinäkuussa 2009 Moskovassa
Venäjän ja Yhdysvaltojen suhde Iraniin

Iran oli keskeinen aihe Yhdysvaltojen presidentin Barach Obaman ja Venäjän presidentin Dmitri Medvedevin tapaamisessa Moskovassa heinäkuussa 2009. Iranin edustajat olivat moittineet ankarasti, että CIA ja M16 yrittävät provosoivat mielenosoittajia ja kaataa Iranin hallituksen.

Rauhaa rakentava Iran-vuoropuhelu

Venäjällä ymmärretään, että Iran on suuri alueellinen ja sotilaallinen mahti, jota vastaan ei voi käyttää poliittisen provokaation menetelmää. Iran on jopa kyennyt kehittämään omia ydinohjelmiaan. Kansainvälisten suhteitten professori Andrei Manoilo (3.8.2009) Moskovan ulkoministeriön diplomaattiakatemiasta kysyykin: ”Miksi tällaisessa tilanteessa vahvistettaisiin ulkoisen uhkan kasvua. Millaisesta rauhan vuoropuhelusta voisi siis puhua? Nyt – kun ulkovallat ovat sekaantuneet mielenosoitusten provosointiin - päästään Iranin ongelmien kanssa rauhanomaiseen ratkaisuun huomattavasti hitaammin, jopa vuoropuhelu voidaan saada tilapäisesti loppumaan”.

Venäjän kanta ei ole Irania kohtaan ”pehmeä, vaan hyvin tasapainoinen ja järkevä, ainoa mahdollinen järkevä politiikka, koska se tuottaa hyödyllisiä tuloksia” (Manoilo). Ahmadinejad sai julkisen ja vakuuttavan tuen väestön enemmistöltä: tuskin kukaan väittää, ettei hänellä olisi tätä tukea. Vihastuneet ihmiset saattavat vaatia, että hallitus ei antaisi mitään myönnytystä ulkomaailmalle, vaan pikemmin nopeuttaisi ydinohjelman luomista.

Obama ja Medvedev edustavat uutta aaltoa

Diplomaattiakatemian professori havaitsi uudistuneen ilmapiirin presidenttien tapaamisessa: ”On totta, että Yhdysvalloissa on koettu voimakasta kiinnostusta Venäjän Iran-kantaa kohtaan. Obama ja Medvedev edustavat uutta aaltoa: heidän asenteensa ja käytäntönsä eivät täysin vasta edeltäjiensä näkemyksiä. He laajentavat yhteistyön näköaloja ja etsivät kompromisseja, yhteistä pohjaa. Moskovan kokouksessa heinäkuussa 2009 D. Medvedevillä ja B. Obamalla oli vakaat aikomukset luoda kumppanuuksia, hylätä vanhat mallit ja asenteet, jotka estäisivät Yhdysvaltoja ja Venäjää edistymästä yhteisellä polulla. - - Uskon, että lähitulevaisuudessa Iranin ongelman tähden syntyvät uudet toimintaedellytykset Venäjän ja Yhdysvaltojen välisille neuvotteluille ja kumppanuuksille”.

Iran on Venäjän pitkäaikainen strateginen kumppani. Ilman Irania on mahdotonta kehittää energiapolitiikkaa. Iranin mahdollisuudet taloudellisessa yhteisössä ovat vasta alkaneet avautua ja tulla käytäntöön. Venäjä näkee taloudellisen yhteistyön Iranin kanssa selkeästi ja pitkän aikavälin taloudelliset hyödyt.

Satukuvat ja värivallankumoukset

”Värivallankumouksella” tarkoitetaan vallankaappauksia, joita tavoitellakseen ulkovallat saattavat maan poliittiset olot epävakaiksi. Manoilo kutsuu ”lapselliseksi uskoksi”, jos värivallankumoukset uskotellaan ”luonnollisiksi tapahtumiksi, kansan tahdon osoituksiksi”. ”Se ei ole mitään muuta kuin kaunis legenda, satukuva konfliktista, joka kätkee ulkomailta järjestetyn banaalin vallankaappauksen”.

Iranin ulkoministeri M. Mottaki on moittinut, että Iranin viimeaikaisissa tapahtumissa on kyse Britannian salaisen palvelun salaisesta toiminnasta, jota nämä ovat valmistelleet yli kaksi vuota. ”Minusta tuntuu, että tämä on totta. Britannian turvallisuuspalvelut ovat ihanteellisia vallankumouksen järjestäjiksi. Irania jopa ympäröi entinen Britannian imperiumi, jossa brittiläiset yhä vaikuttavat suurelta osin” (Manoilo 3.8.2009).

”Väkijoukossa ihmiset menettävät yksilöllisyytensä, vapautensa, kykynsä objektiivisesti ja kriittisesti arvioida sitä, mitä tapahtuu ympärillä. He joutuvat vapaaehtoisesti laumavaiston varaan. Se on jo pitkään havaittu, että suuret ihmismassat on helposti hallittavissa. Menetelmät ovat hyvin samat kuin totalitaarisissa lahkoissa. Ihmiset joutuvat psyykkiseen shokkiin, joka vastaa alkoholijuomien aiheuttamaa krapulaa. Sokeutunut tajunta on edellytys poliittiselle kohmelolle” (Manoilo).

The Guardian –lehden kirjeenvaihtaja Ian Traynor kirjoitti siitä, miten Ukrainan oranssivallankumous tapahtui Yhdysvaltojen hyvän suunnitelman mukaan huolellisessa valvonnassa. Yhdysvaltojen hallitus sponsoroi kampanjoita. Menetelmää käytettiin myös Belgradissa vuonna 2000, kun piti varmistaa vaalien tappio Slobodan Milosevicille. Operaatioita johti Yhdysvaltojen suurlähettiläs Richard Miles. Rahoitus hoidettiin Keski- ja Kaakkois-Euroopan poliittisen akatemian ja Balkanin akatemian sekä Kansallisen demokraattisen järjestön (NDI) välityksellä. NDI avasi toimistonsa Belgradissa vuonna 1997 ja koulutti vuoteen 1999 mennessä jopa yli 900 aktivistia. Vähän myöhemmin Miles auttoi Georgiassa saman tempun onnistumista. Kymmenen kuukautta Belgradin menestyksen jälkeen Yhdysvaltojen Minskin suurlähettiläs Michael Kozak järjesti samanlaista kampanjaa Valko-Venäjällä diktaattori Alexander Lukashenkoa vastaan, mutta epäonnistui. Amerikkalaiset kansallisdemokraattinen instituutti yhdessä demokraattisen puolueen ja Kansainvälinen republikaaninen instituutti yhdessä republikaanisen puolueen kanssa, US Department of State, US Agency for International Development (USAID) sekä kansalaisjärjestöt ”Freedom House” ja ”Open Society Institute Soros” käyttävät valtavasti osaamista ja rahaa vallankumousten edistämiseen. Ukrainassa ja Kirgisiassa Yhdysvallat käyttivät yli 110 miljoonaa dollaria kahta värivallankumousta varten.

Värivallankumousten psykologiset menetelmät tunnetaan aiemmista kumouksista: Serbian puskutraktorivallankumous, Georgian ruusuvallankumous, Ukrainan oranssivallankumous, Moldovan vallankumous (huhtikuu 2009), Kirgisian tulppaanivallankumous, Libanonin setrivallankumous, Uzbekistanin vallankumous ja Meksikon vallankumous (2006) sekä Portugalin sotilasvallankaappaus ja Tšekkoslovakian hajoaminen kahteen osaan ovat hyvin näkyvästi psykologisten poliittisten operaatioiden tulosta. Värivallankumouksessa eräs tekijöistä on rinnakkainen ääntenlaskenta. Laskennasta luodaan tehokas väline psykologista manipulointia varten, kun keksitään sensaatiomaisia ja harhaanjohtavia tietoja sekä helpotetaan poliittisten provokaatioiden syntyä. Äänestyspaikan ulkopuolella tehdyt tiedustelut ovat tärkeä osa järjestelmää. Kun virallisten tulosten rinnalle asetetaan toinen tulos, ihmiset muodostavat harhan olemassa olevasta rinnakkaisesta poliittisesta vallasta. B. Silenko luonnehti vuonna 2005 tutkimuksessaan ”Oranssivallankumouksen manipulointitekniikka” modernit värivallankumoukset näiden käyttämien psykologisten menetelmien tähden ”nykyaikaisiksi totalitaarisiksi lahkoiksi, jotka varmistavat vapaaehtoisen, myötämielisen seuraamisen”.

Miksi värivallankumous ei onnistu Venäjällä?
S. Enders Wimbush, amerikkalaisen tulevaisuuden turvallisuusstrategiakeskuksen ja washingtonilaisen Hudson Instituutin johtaja, määritteli entisen Neuvostoliiton mahdollisen hajoamisen kolmen mallin mukaisesti: (1) Georgian ”demokraattinen vallankaappaus”, (2) Ukrainan ”värivallankumous” tai (3) Kirgisian ”normaalivallankaappaus”. Wimbush ei otaksunut näitä vallankumouksia spontaaneiksi ikään kuin ihmismassat olisivat vaatimassa demokraattisia arvoja. Wimbushin mukaan värivallankumous olisi mahdollinen myös Venäjällä, jolloin Putinin valta päättyisi.

Professori Manoilo myöntää, että värivallankumousten uhka ”on tietysti olemassa myös Venäjällä”. Tämä uhka on ollut aina, niin kuin näkyy värivallankumouksesta Ukrainassa ja vallankumouksen yrityksestä Valko-Venäjällä.

”Venäjän hallituksen on tehtävä paljon, jotta Venäjällä vältettäisiin tällaisen vallankumouksen mahdollisuus ja maa säilyttäisi riippumattomuutensa sekä kykenisi suojelemaan kansalaisiaan ulkomaisilta psykologisilta aggressioilta” (Manoilo 3.8.2009).

>>Kuva: Professori Manoilo sanoo, että Venäjä ei ole sopiva maa värivallankumouksen tavoittelua varten

Venäjän alueella on lopetettu sellaisten järjestöjen kuin British Council toiminta; on estetty rahavirtoja ”demokratian” maahan viennille. ”Miksi helpottaa heidän elämäänsä?”, professori Manoilo kysyy: ”Venäjä ei ole sinua varten, älä edes yritä!” Venäjällä on tuettu nuorisoliikkeitä (”Nashi”, ”Nuoret vartijat” ja ”Oikeudenmukainen Venäjä”), koska nämä liikkeet on suunniteltu torjumaan ulkopuoliset poliittiset ääriliikkeet ja yritykset vaihtaa hallitus. Venäjää johtavat pätevät ja innostuneet ihmiset. Venäjä on suuri maa, jossa väestön protestointi Moskovassa tai Pietarissa ei riitä muuttamaan valtaa toisin kuin pienemmissä valtioissa. ”Venäjällä tarvittaisiin tusinan verran oranssivallankumouksia, niiden pitäisi kasvaa samanaikaisesti ja toisiinsa kytkettyinä, mikä vaatisi suurta organisaatiota ja erityisen valtavasti rahaa” (Manoilo 3.8.2009). Venäjällä ei ole edes karismaattisia oppositiopoliitikkoja, jotka voisivat juurruttaa kansan tietoisuuteen vallankumouksen kuvaa. Loppujen lopuksi Venäjällä ei ole oppositiolla sellaisia tiedotusvälineitä, joita se voisi käyttää provosoidakseen värivallankumoukseen. Joillakin lehtisillä ei saada aikaan vallankumousta.

J.M.