Pääjohtaja Liikanen:
Inflaation kiihtyminen huolestuttaa
Euroalueen talouskasvu yllätti voimakkuudellaan vuoden 2008 ensimmäisellä neljänneksellä. Kasvun arvioidaan kuitenkin vaimentuneen kevään aikana. Samaan aikaan euroalueen kuluttajahintojen nousuvauhti on nopeutunut selvästi yli 3 prosentin. Inflaatio pysynee nopeana myös lähikuukausina. "Hintavakautta keskipitkällä aikavälillä uhkaavat riskit ovat lisääntyneet edelleen. Näissä oloissa on ensisijaista varmistaa, että inflaatio-odotukset pysyvät tiukasti ankkuroituina hintavakauden tavoitteeseen. Sen vuoksi EKP:n neuvosto seuraa kehitystä tarkoin ja on lisännyt reagointivalmiuttaan", totesi pääjohtaja Liikanen tänään julkistetun Euron & talouden tiedotustilaisuudessa.
Rahoitusmarkkinahäiriön pitkittyminen ja raaka-aineiden hintojen voimakas nousu ovat varjostaneet maailmantaloutta alkuvuonna 2008. Maailmantalouden kasvun hidastuminen näyttää silti jääneen hieman vähäisemmäksi kuin vielä pari kuukautta sitten arvioitiin.
Talousnäkymät ovat yhä kaksijakoiset. Yhtäältä Yhdysvalloissa kasvu voi hidastua edelleen. Toisaalta kasvu jatkuu ripeänä kehittyvissä talouksissa, erityisesti Kiinassa ja myös Intiassa. Raaka-aineiden hintojen kallistuminen hyödyttää lisäksi monia raaka-aineiden tuottajamaita. Maailmantalouden kasvunäkymiin liittyy kuitenkin edelleen poikkeuksellisen paljon epävarmuutta.
Rahoitusmarkkinoiden häiriötila on osoittautunut odotettua pitkäaikaisemmaksi. Epävarmuus markkinoilla on edelleen suurta, vaikka yritysten joukkovelkakirjalainojen riskilisät ovatkin viime aikoina pienentyneet ja luottoriskiltä suojautumisen hinta alentunut. Pankkien välisen lyhytaikaisen rahoituksen markkinoilla häiriötila jatkuu yhä vaikeana. Tämä näkyy etenkin vakuudellisten ja vakuudettomien lainojen poikkeuksellisen suurena korkoerona, joka heijastuu euriborkorkojen tasossa.
Rahoitusmarkkinahäiriöstä huolimatta suomalaisten pankkien tila on säilynyt vakaana. Vaikka kannattavuus on vähitellen heikkenemässä, arvioidaan sen säilyvän hyvällä tasolla. Talletuskannan ripeä kasvu on osaltaan ylläpitänyt pankkien likviditeettiä. Samalla rahoitusmarkkinahäiriöön liittyvä euriborkorkojen nousu on kasvattanut pankkien korkotuottoja, kun monien kotitalous- ja yritysluottojen korot ovat kohonneet markkinakorkojen myötä.
Rahoitusmarkkinahäiriön ohella toinen maailmantalouden näkymiä varjostava tekijä on inflaation kiihtyminen. Viime vuoden jälkipuolelta lähtien kuluttajahintojen nousu on kiihtynyt maailmanlaajuisesti. Kiihtymisen taustalla on erityisesti raakaöljyn ja elintarvikkeiden hintojen voimakas nousu. Lisähuolenaiheena euroalueella on se, että myös palvelujen hintojen nousun ennustetaan kiihtyvän.
Myös Suomessa inflaatio on tuntuvasti kiihtynyt. Samaan aikaan palkkojen nousuvauhti on nopeutunut ja kuluttajien inflaatio-odotukset lisääntyneet. "Viimeaikainen kehitys on hyvin huolestuttavaa. Heikentyneen kustannuskilpailukyvyn korjaaminen on talous- ja rahaliiton oloissa kivulias prosessi. Tämän vuoksi kustannus-palkkakierteen katkaisu on tärkeää jo alkuvaiheessa", pääjohtaja Liikanen korostaa.
|