Matkustajatuonnin
arvo- ja määrärajat muuttuivat 1.12.2008 -
muutoksia myös postilähetyksiin
Lento- ja meriliikenteen matkustajat saavat joulukuun alusta lukien tuoda Euroopan yhteisön ulkopuolelta mukanaan tavaroita ilman tulleja ja veroja 430 euron arvosta jamuun liikenteen matkustajat 300 euron arvosta.
Tähän saakka tullittomuuden ja arvonlisäverottomuuden enimmäisraja on ollut 175 euroa. Samallavalmisteveronalaisten tuotteiden määrällinen rajoitus nousee viinien osalta kahdestaneljään litraan. Muutoksilla pannaan Suomessa täytäntöön EU-direktiivi kolmansistamaista tulevien matkustajien tuomien tavaroiden vapauttamisesta arvonlisä- ja valmisteverosta.
Matkustajien on syytä muistaa, että nämä verottomuuden ja tullittomuuden rajat koskevat vain mukana tuotuja tavaroita. Ne eivät siis koske EU:n ulkopuolelta netistätilattuja tavaroita eivätkä postitse saapuvia lahjalähetyksiäkään. Kaupallinen tuonti on aina verollista.
Viiniä voi tuoda EU:n ulkopuolelta verottomana ja tullittomana neljä litraa nykyisen kahden litran sijaan. Muut alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden määrälliset rajoitukset säilyvät ennallaan. Näitä määrällisesti rajoitettuja tuotteita ei lueta muiden matkustajatuomisten arvorajoihin niiden arvosta riippumatta. Vanhat määrälliset rajoitukset hajuvesien, kahvin ja teen matkustajatuonnissa poistetaan kokonaan.
EU:n ulkopuolelta saapuvien matkustajien tullittoman ja verottoman tuonnin arvo- ja määrärajat koskevat myös Kanariansaaria sekä Ahvenanmaata.
Uudet arvorajat koskevat vain sellaisia mukana tuotuja tuotteita, jotka on tarkoitettu omaan käyttöön tai lahjaksi.
Kaikki ei ole vapaata – ota selvää myös tuontirajoituksista
Matkailijan pitää muistaa, että monien tuotteiden maahantuonti on rajoitettua, luvanvaraista tai jopa kiellettyä. Esimerkiksi tekijänoikeutta loukkaavia tallenteita ei saa tuoda Suomeen lainkaan edes omaan käyttöön. Lääkeaineita saa tuoda mukanaan ETAalueen ulkopuolelta vain kolmen kuukauden käyttöä vastaavan määrän, ja resepti tai lääkärintodistus on syytä pitää mukana. Uhanalaisten eläinten ja kasvien sekä niistä saatavien tuotteiden tuontiin ja vientiin pitää hankkia etukäteen lupa Suomen ympäristökeskukselta.
Tuontirajoitukset on hyvä selvittää jo ennen matkalle lähtöä esimerkiksi Tullin nettisivuilta. Jos jokin omien tuliaisten laillisuudessa tai määrässä askarruttaa vielä maahan saapuessa, kannattaa asioida Tullin punaisella linjalla. Näin voi välttää ylimääräiset maksut ja luovuttamalla luvattomat tuotteet Tullille myös rangaistusseuraamukset.
Lahjalähetyksistä voi joutua maksamaan tulleja ja veroja
Postitse tai muutoin EU:n ulkopuolisista maista lähetetystä lahjasta ei tarvitse maksaa tullia ja veroja, jos lahjan arvo on enintään 45 euroa. Jos lahjalähetys sisältää savukkeita, pikkusikareita, sikareita, piippu- ja savuketupakkaa, alkoholia tai alkoholijuomia, siitä kannetaan kuitenkin säädetyt arvonlisä- ja valmisteverot. Tullimaksuja lahjaksi lähetetyistä enintään 45 euron arvoisista tupakkatuotteista, alkoholijuomista, hajuvesistä ja eau de toilette –tuotteista ei peritä, elleivät niiden määrät ylitä niille tullittomuusasetuksessa säädettyjä määrärajoja.
Nettitilauksiin uudet rajat
Yksityishenkilön netistä EU:n ulkopuolelta tilaamat, yksityiskäyttöön tarkoitetut maksulliset lähetykset ovat 1.12. lähtien tullittomia 150 euroon asti nykyisen 22 euron sijasta. Arvonlisäveroa lähetyksestä peritään kuitenkin edelleen, jos lähetyksen arvo on yli 22 euroa.
Tätä 150 euron arvorajaa ei sovelleta alkoholituotteisiin, tupakkaan, tupakkatuotteisiin, hajuvesiin eikä eau de toilette -tuotteisiin. Niistä kannetaan aina myös säädetyt arvonlisäja valmisteverot.
Kaupallinen tuonti on aina tullattavaa ja verotettavaa.
www.tulli.fi
|