|
Pietari ja Moskova ovat Venäjän
talouden keskuksia, mutta maan eri alueiden kehitys tarjoaa erinomaisia
mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Esimerkiksi Tatarstan on jo nyt
yksi Venäjän kehittyneimmistä alueista. Suomen ja Tatarstanin
välillä on myös tiivis historiallinen yhteys maamme
tataarivähemmistön ansiosta, mikä varmasti edesauttaa
suomalaisten toimintaa tasavallassa”, ministeri totesi.
Väyrynen nosti esille
yhteistyöaloina erityisesti rakentamisen, ympäristön, metalli-
ja metsäteollisuuden, innovaatiot, koulutuksen sekä sosiaali- ja
terveyssektorin. |
|
Nämä sektorit olivat myös
keskeisesti esillä ministerin johtaman vienninedistämismatkan
yhteydessä Kazanissa järjestetyssä bisnesseminaarissa, johon
osallistui yli 20 suomalaisyrityksen lisäksi laaja joukko Tatarstanin
tasavallan ja elinkeinoelämän edustajia.
Ministeri Väyrynen tapasi matkallaan
myös maaliskuussa tehtävän jättävän Tatarstanin
presidentin Shaimievin ja Kazanin kaupunginjohtajan. Ministeri käy
katsomassa myös Ak Bars Kazan -jääkiekkojoukkueen ottelun.
Joukkueessa pelaa tällä hetkellä viisi suomalaista pelaajaa. |