Muistelemisen kulttuuria

Inkerin kulttuuriseura on jo vuodesta 1993 edistänyt ja elvyttänyt inkeriläistä kulttuuria. Inkerin kulttuuriseura on Suomen Inkeri-liiton jäsenseura. Toimintaa johtaa VTT Helena Miettinen, jonka väitöskirja ”Menetetyt kodit, elämät ja unelmat” hyväksyttiin vuonna 2004. Hänen mukaansa inkeriläinen kulttuuri on tällä hetkellä ”muistelemisen kulttuuria”. Tässä muistamisessa tärkeimpiä ovat inkeriläismummot. Helenan oma suku on peräisin Pohjois-Inkeristä, josta he tulivat omin luvin Suomeen. Tiedot perheen muista jäsenistä olivat kuitenkin täysin hatarat, kunnes 1990 luvun alussa äidin sukulaiset löytyivät Vologdan alueelta. Tällöin Helena myös huomasi, että muistoja on yritetty peittää, mutta ne tulevat silti esille. Helenan mielikuvissa oli alkuaan, että Inkeri voisi olla eläkevuosien tehtävä sen jälkeen kun kirjoittajan ja toimittajan ansiotyön jäävät sivuun, mutta hän sai toteuttaa unelmaansa jo nopeammin. Miksi odottaa vasta eläkkeelle, jos voi tehdä jo nyt?

Inkerin kulttuuriseura järjestää työpajoja, joissa tuotetaan muistojen tyynyjä tai muistorasioita. Nyt muistoja siirretään myös savitöihin. Tällaisia pienryhmiä on toiminut Leningradin alueella Kikkerissä ja Keltossa, Tallinnan suomalaisessa seurakunnassa sekä Helsingissä ja Keravalla. Toukokuussa käynnistyy uusi projekti Venäjällä Taaitsassa, Hatsinan kupeessa.

Elämästä tulee kaunis ja kokonainen

Muistoja työstäessä tunteet saavat tulla esiin. Tämä työmuoto on saanut hyvän vastaanoton, koska osallistuja ei ole objekti avustukselle, vaan hän on itse tekijä. Muistojen tekemistä toteutetaan osallistujien kanssa, sen sijaan että heille pidettäisiin esitelmiä näiden ihmisten omasta historiasta. Nyt he saavat omissa projekteissaan työskennellä yhdenvertaisella tasolla. Työpajoissa molemmat osapuolet jakavat ja ovat saajia: mummot kertovat ja saavat itselleen kertoessaan. ”Vaikeasti repaleisestakin elämästä tulee kaunis ja kokonainen”, Miettinen kertoo töiden parasta antia. Henkilöt saavat itse valita ne muistonsa, joita he haluavat tehdä työpajoissa. ”Ihmisiltä ei udella, he saavat käydä itse elämänsä läpi”. Visuaalisesti rakentuneissa tarinoissa tunteet kuuluvat toisella tavalla kuin pelkissä kirjallisissa esityksissä. Muistikuvissa perhekuvat ovat tärkeitä. Tyynystä muodostuu usein perheitä yhdistävä, kun ei ole muuta yhteistä kuvaa.

Monipuolista toimintaa

Inkerin kulttuuriseura järjestää myös kerran kuukaudessa kulttuurikahvilaa, jossa Leena Laulajainen pitää seuraavalla kerralla esitelmän Aino Mälkösesta, Viron vapausarmeijan ainoasta inkeriläisestä naissoturista. Kulttuuriseuran kirjojen kustannustoiminta on vireää. Seura tekee myös matkoja: pian ovat Inkerin kesäjuhlat 19,6; Viron laulujuhlat 3-5.7; Vatjalaisten praasniekka 9-12.7 ja Petroskoin kirkon vihkiminen 4-8.9. Lokakuun 3. päivä on Pohjois-Inkerin kapinan muistojuhlat ja 10.10 klo 18 on Tuomiokirkossa perinteinen Stalinin vainojen uhrimuistotilaisuus. Huhtikuun alussa 2009 oli Tallinnan suomalaisen seurakunnan 20-vuotisjuhlat, jonka yhteydessä on myös Viro-Suomi –instituutissa Harjukadulla kulttuuriseuran järjestämä näyttely.

Tärkeä työmuoto on myös Inkeri-tiedotus. Vapaaehtoiset sukututkijat saavat kuukausittain kymmeniä tiedusteluja, kun ihmiset tutkivat inkeriläisiä juuriaan ja etsivät sukulaisiaan. Seuran tuottaman Virtuaali-Inkerin avulla voi tutustua entiseen ja nykyiseen Inkeriin sekä inkeriläisiin merkkihenkilöihin. Sivut löytyvät osoitteesta www.inkeri.com.

Kulttuuriseuran toiminta perustuu valtaosin vapaaehtoisuuteen. Seura saa myös tukea kaupungilta, opetusministeriöstä ja ulkoministeriöstä. Kekseliäisyys ja työntekijöiden oma uhrautuvaisuus ovat kuitenkin päätekijät, jotta toiminta on mahdollista vähillä kustannuksilla.