Venäjän Federaation pääministeri Vladimir V. Putin ylisti lehdistötilaisuuden puheenvuorossaan 17.5.2010 Lappeenrannassa Paasikivi-Kekkosen linjaa. Hän kuitenkin täydensi, että Paasikivi ja Kekkonen elivät eri aikakautta ja toisenlaisissa oloissa.
Saimaan kanava -sopimus osoitus hyvästä tahdosta
Paasikiven ja Kekkosen aika oli varmasti hyvin erilainen. Suomen itänaapuri ei ollut avoimeen markkinatalouteen sitoutunut demokratia eikä maailman talous ollut edes siinä mielessä globaali kuin nykyään. Aikakausien erilaisuudesta huolimatta Vladimir Putinin viesti oli tulkittava hyvin myönteiseksi kunnianosoitukseksi myös nyky-Suomen kyvylle toimia asiallisesti ja arvokkaasti, kun naapurin kanssa ratkotaan erilaisia kysymyksiä. Ystävyys ja hyvä tahto tuottavat myös hyviä tuloksia Suomen ja Venäjän välillä.
"Minä haluaisin erityisesti kiittää vieraanvaraisuudesta Lappeenrannan kaupunkia, kaupungin johtoa ja asukkaita. Kun asuin Pietarissa, kävi usein täällä Lappeenrannassa tai kuljin Lappeenrannan kautta. Siksi Lappeenranta herättää suuria tunteita. Vielä kerran haluan kiittää Lappeenrantaa vieraanvaraisuudesta ja lämpimästä vastaanotosta." (Putin 17.5.2010) |
|
"Lappeenranta on erittäin tärkeä liikenneväylä, täällä alkaa Saimaan kanava. Juuri nyt olemme allekirjoittaneet sopimuksen Suomen vuokraamasta Saimaan kanavasta 50 vuodeksi. Neuvostoliiton ja Suomen välisten hyvien naapurisuhteiden kehittäminen on liittynyt kahden suomalaisen poliitikon, Paasikiven ja Kekkosen, linjaan. Tietysti he elivät toisenlaisissa oloissa. Se oli toisenlainen maailma. Voidaan suhtautua eri tavalla menneisyyteen. Juuri tämän politiikan myötä on saatu tuloksia: juuri sen myötä on allekirjoitettu Saimaan kanavasta vuokrasopimus kymmeniksi vuosiksi, ja nyt uudestaan allekirjoitettiin 50 vuodeksi. Se on tosiasia". (Putin 17.5.2010) |
"Neuvottelut jatkuivat muutaman vuoden. Neuvottelut olivat vaikeat. Meillä oli monta ongelmaa, mutta jos ja kun on hyvä tahto sekä Suomen että Venäjän puolella, seurauksena on hyvästä tahdosta, että myös tuloksia saadaan aikaisiksi. Huolimatta siitä, että kriisioloissa kauppavolyymi maittemme välillä on laskenut, Venäjällä on edelleen asema Suomen tärkeimpänä kauppakumppanina". (Putin 17.5.2010)
Venäjä haluaa Suomen hyvää
Toimittajat kysyivät kansainvälisen talouskriisin vaikutusta Suomen ja Venäjän suhteille. Vladimir Putin ilmoitti luottamuksensa, että Euroopan Unioni ratkaisee ongelmansa, vaikka toki nykyisestä euron kriisistä hinta voi olla kallis. Venäjälle on eduksi, että Euroopan Unionilla menisi hyvin. Putin korosti myös, että kansainvälisestä talouskriisistä ja kaupan hiljentymisestä huolimatta Venäjä on säilynyt Suomen tärkeimpänä kauppakumppanina. Suomen kaupan onnistuminen ylipäätänsä ja Lappeenrannassa allekirjoitetut monet yhteiset yhteistyösopimukset olivat selvästikin erityisen mieleen Venäjän pääministerille.
"Me olemme kiinnostuneita siitä, että meidän kumppaneilla ja Euroopan Unionilla tärkeänä kumppanina – yli 50 % meidän kaupastamme on suuntautunut Euroopan Unioniin – menisi hyvin ja kaikki olisi normaalisti. Minä luotan siihen, että yhteistyökumppanit pystyvät ylittämään vaikeudet". (Putin 17.5.2010)
Viisumivapaus vahvistaa innovaatiotaloutta
Lappeenrannassa kokoontunut EU:n ja Venäjän välinen korkean tason innovaatiofoorumi nimesi innovaatiokehityksen tärkeäksi tavoitteeksi venäläisten yritysten modernisoinnin, viisumivapaan matkustamisen (erityisesti liikemiehille ja tutkijoille), energiatehokkuutta edistävien projektien käytännön toteuttamisen, laillisuuskysymykset. Asiantuntijat keskustelivat myös teknisten standardien ajanmukaisuuden tarpeesta.
Samaan aikaan kun Lappeenrantaan kokoontui EU:n, Suomen ja Venäjän välinen korkean tason innovaatiofoorumi 25–27.5.2010 sekä pääministerit Matti Vanhanen ja Vladimir Putin tapasivat 27.5., niin Kazanissa kokoontuivat viisumiasiantuntijat asiakirjan laadintaa varten. Tuo viisumiasiakirjaa on käsitelty myös jo 30.5.–1.6.2010 Rostovissa. EU:n tiekartta edellyttänee ensinnäkin, että Venäjän asiakirjat – passit – ovat turvallisia ja luotettavia. Suomeen kantautuneet uutiset Rostovista eivät olleet aivan yhtä myönteiset kuin Lappeenrannassa esitetty yksimielinen havainto, että viisumivapaus edistää innovaatiotalouden syntyä ja menestystä.
Italian ulkoministeri Franco Frattini kertoi viisumivapauden suunnitelmasta hyvin toiveikkaasti joulukuussa 2009. Frattini lausui voimakkaasti: "Venäläiset ovat ansainneet oikeuden viisumivapaaseen liikkumiseen EU:ssa". Hän oli huolissaan "eräistä EU:n valtioista", jotka saattaisivat estää myönteisen hankkeen toteutumisen. Frattini kutsui tuolloin Venäjää "EU:n parhaaksi ja tärkeimmäksi naapuriksi". Tärkein tekijä viisumivapauden hyväksi on EU:n hitaasti kehittyvä ja jopa rappeutuva talous: ihmisten entistä vapaampi liikkuvuus parantaisi taloudellisen yhteistyön edellytyksiä. Viisumivapaus vähentäisi myös länsieurooppalaisten yritysten kokemaa riskiä toimia Venäjällä, koska yrityksen edustajilla olisi paremmat edellytykset seurata yrityksen toimia Venäjällä. Espanjalainen diplomaatti Miguel Moratinos korosti tammikuussa 2010, että Espanja sitoutuu EU:n puheenjohtajamaana huippukokoukseen 30.5, jossa hyväksytään ymmärrettävä ja avoin tiekartta viisumivapauteen. Maaliskuun alussa 2010 Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ilmoitti tukensa venäläisten viisumivapaudelle EU:ssa.
Suomen ulkoministeri Alexander Stubb on lausunut jo kaksi vuotta sitten, että innovaatioiden esteiksi muodostuu itse asiassa monimutkaiset asuinpaikan rekisteröinnit ja ulkomaalaisten työlupien saamisen vaikeudet. Stubbin mukaan on sitä parempi, mitä enemmän on kansalaisten matkustamista ja yhteyksiä. Maaliskuussa 2010 Stubb ilmoitti taas uudestaan, että Suomi kannattaa EU:n ja Venäjän välistä viisumivapautta. Stubbin näkemykset viisumivapauden puolesta ovat aivan äskettäin saaneet paljon kiitosta Venäjällä. Inhimillisten voimavarojen vapauttaminen ja arvostava kunnioittaminen ovat innovaatiotalouden ja uusien tuotteistettavien palvelujen tärkeitä perusedellytyksiä.
J.M.
|