Hotellit
- pääkaupunkiseutu
- muu Suomi

Ostoksille
Kaupungit ja kunnat

Matkailupalvelut:
Etelä-Suomi
Kymenlaakso
Etelä-Karjala
Savo

Elämysmatkailu
Kalastus

Loma-asunnot
Lomakeskukset

Myytävät kiinteistöt
Myytävät tontit
Myytävät
liikeyritykset

Vuokrattavat
liiketilat


Rakentaminen

Lakiasiat
Palveluja yrityksille

Töitä tarjolla
Yhteystiedot
Mediatiedot


 

Venäjä vetää tavaraa kiihtyvällä vauhdilla!
Itään suuntautuva maantietransito

Elokuun lopussa Suomen tullin julkaisemista tiedoista ilmenee, että vuonna 2007 huhti-kesäkuun aikana itään suuntautuneen transitoviennin tonnimäärä kasvoi 28 % verrattuna edellisen vuoden toiseen vuosineljännekseen. Transitona vietiin lähes 871 tuhatta tonnia tavaroita, josta Vaalimaan kautta kulki 568 tuhatta tonnia - viidennes enemmän kuin vastaavana ajankohtana 2006. Nuijamaan kautta kuljetettiin 192 tuhatta tonnia, eli kolmannes enemmän kuin viime vuonna. Imatran kautta vietiin 111 tuhatta transitotonnia, mikä oli kaksinkertainen määrä vuoden 2006 toiseen vuosineljännekseen. Itärajan ylittäneiden transitokuljetuserien määrä kasvoi kolmanneksen ja oli miltei 77 tuhatta kappaletta. Transitoliikennemäärät ovat kasvaneet kaikilla ylityspaikoilla.

Autoja vietiin transitona noin 260 tuhatta tonnia, missä oli 31 %:n kasvua vuoden 2006 toiseen neljännekseen. Muiden koneiden ja laitteiden transitovienti kasvoi miltei 58 %:lla, lähes 88 tuhanteen tonniin. Kemian teollisuuden tuotteita vietiin transitona noin 58 tuhatta tonnia (lähes 7 %:n kasvu vuoteen 2006). Elintarvikkeiden transitovienti kohosi 73 tuhanteen tonniin (yli 8 %:n kasvu). Myös metsäteollisuuden tuotteiden transitovienti kasvoi hieman ja oli lopulta noin 35 tuhatta tonnia.

Transitokuljetusten arvioitu arvo vuoden 2007 toisella vuosineljänneksellä oli 7 miljardia euroa - miltei kolmanneksen kasvu vuoteen 2006. Venäjä vetää tavaraa usean miljardin arvosta enemmän kuin vuosi sitten!

Autojen transitoviennin arvo oli vähän yli 2,3 miljardia euroa, jossa oli noin kolmanneksen kasvu verrattuna huhti-kesäkuuhun 2006. Koneiden ja laitteiden transitovienti kasvoi noin 367 miljoonalla eurolla päätyen noin miljardiin euroon. Selvää kasvua oli myös tekstiilien, vaatteiden ja jalkineiden transitoviennissä (noin 323 miljoonaa euroa). Radio-, televisio- ja tietoliikennelaitteiden transitovienti kasvoi noin 578 miljoonaan euroon. Lääkekemikaalien ja lääkintätuotteiden transitovienti (230 miljoonaa euroa) kasvoi 14 %. Kodinkoneiden, työkalujen ja elintarvikeryhmässä lihan ja lihatuotteiden transitovienti supistui verrattuna vuoden 2006 samaan ajanjaksoon.

Kaikista transitokuljetuseristä yli 40 % saapui Suomeen Kotkan kautta, joka on tärkein transitokuljetusten saapumistullitoimipaikoista. Hangon osuus transitoeristä oli vähän yli viidennes. Transitona vietyjen autojen lähtötullitoimipaikoista tärkein oli Hanko, jonka osuus oli yli 50 %. Kotkan osuus oli miltei 40 %.

Lähde: Tulli, Itään suuntautuva maantietransitio - huhti-kesäkuussa 2007 (2007:M23/30.8.2007).




Julkaisija: Wosseno Oy Oraspolku 9 00680 Helsinki
Hallinto: Jarkko Pulkkanen puh. 045-1384709
Pietari: Larissa Nikitinskaya +7-950-0186059
Ilmoitusmyynti: puh. 0500-821212 Fax. 09-2722356
Bo-Erik Green GSM 045-673 9455, Timo Romppanen puh. 045-1384702
Riitta Puolakka GSM 045-1309837
Jukka Rossi puh. 040-527 6407, Anneli Päivävaara puh. 045-1384703
Sähköpostiosoitteet: nimi.sukunimi@kauppatie.com

Copyright © 1993 -2017 Wosseno Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.
Mitään tämän julkaisun osaa, kuvaa, käännöstyötä tms. ei saa jäljentää, kopioida, tallentaa hakupalvelimelle tai levittää ilman julkaisijan kirjallista lupaa.