Hotellit
- pääkaupunkiseutu
- muu Suomi

Ostoksille
Kaupungit ja kunnat

Matkailupalvelut:
Etelä-Suomi
Kymenlaakso
Etelä-Karjala
Savo

Elämysmatkailu
Kalastus

Loma-asunnot
Lomakeskukset

Myytävät kiinteistöt
Myytävät tontit
Myytävät
liikeyritykset

Vuokrattavat
liiketilat


Rakentaminen

Lakiasiat
Palveluja yrityksille

Töitä tarjolla
Yhteystiedot
Mediatiedot


 

Venäjä lievensi tuontirajoituksia

   

Venäläisten ostokset Suomessa lisääntyvät entisestään uuden päätöksen johdosta. Kun venäläinen sai aiemmin ostaa tuotteita Suomesta 35 kg kuukaudessa, niin uuden säädöksen mukaan 1.7.2010 alkaen hän on saanut ostaa 50 kg kerralla eikä matkustusmääriä ole enää rajoitettu. Muutos on seurausta Venäjän tekemästä tulliliitosta Valko-Venäjän ja Kazakstanin kanssa. Säännökset on harmonisoitu myös EU:n kanssa.

Rahaa suomalaisyrittäjille

Ylen Kaakkois-Suomen uutiset 7.7.2010 klo 19 otaksui, että päätöksen tähden venäläismatkailijoiden määrä kasvaa jo itsessään entisestään Suomessa. Matkailijoiden määrä kasvoi kesäkuussa neljänneksen. Muutoksen hyöty tulee myös siinä, että ostamisen into lisääntyy. Alkuvuoden aikana venäläiset toivat Suomeen rahaa ostoksillaan noin 70 miljoonaa euroa. Kassavirraksi arvellaan noin puolisen miljardia euroa.
Suomalaisille yrittäjälle on suurin haaste saada Venäjän uudella päätöksellä ostamiseen vapautetut innokkaat matkailijat myymälään. Ostamisen vapauttamisesta on juuri nyt virinnyt kova innostus matkaa toteuttavien ja suunnittelevien parissa.

Bensaralli hiljenee

Suomalaiset polttoaineen hakijat voivat vastedes viedä Venäjältä enintään 10 litraa irtosäiliössä Suomeen tai dieselpolttoainetta. Tämä ehdoton yläraja on nyt sama kuin Suomen ja EU:n tuontimääräyksissä.

J.M.

   



Julkaisija: Wosseno Oy Oraspolku 9 00680 Helsinki
Hallinto: Jarkko Pulkkanen puh. 045-1384709
Pietari: Larissa Nikitinskaya +7-950-0186059
Ilmoitusmyynti: puh. 0500-821212 Fax. 09-2722356
Bo-Erik Green GSM 045-673 9455, Timo Romppanen puh. 045-1384702
Riitta Puolakka GSM 045-1309837
Jukka Rossi puh. 040-527 6407, Anneli Päivävaara puh. 045-1384703
Sähköpostiosoitteet: nimi.sukunimi@kauppatie.com

Copyright © 1993 -2017 Wosseno Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.
Mitään tämän julkaisun osaa, kuvaa, käännöstyötä tms. ei saa jäljentää, kopioida, tallentaa hakupalvelimelle tai levittää ilman julkaisijan kirjallista lupaa.